SLC26A7-geenivarianttiin liittyvä taudinkuva synnynnäisessä hypotyreoosissa

Abstract

Synnynnäisen hypotyreoosin geneettisiä syitä tunnetaan useita, mutta uusia syntymekanismeja löydetään edelleen. SLC26A7 on yksi viimeisimpiä tunnistettuja dyshormogeneettisen synnynnäisen hypotyreoosin aiheuttajageenejä. SLC26A7-geenin tarkkaa vaikutusta kilpirauhasessa ei kuitenkaan vielä tunneta. Tässä syventävässä opinnäytetyössä kuvataan seitsemän perhettä, joissa synnynnäistä hypotyreoosia sairastavilla lapsilla ilmeni SLC26A7- geenin patogeeninen c.1893delT (p.Phe631LeufsTer8) -variantti. Opinnäytetyön tarkoituksena on karakterisoida SLC26A7-geenivariantin esiintyvyyttä ja fenotyyppiä suomalaisessa väestössä. Aineistona toimi synnynnäisten kilpirauhassairauksien tutkimuskohortti. Tietoa kerättiin haastatteluilla, ja potilasasiakirjoista. Laskimoverinäytteistä mitattiin kilpirauhaskokeet (TSH-, T4v-, T3v-, Tg-) sekä kilpirauhasen autovasta-ainepitoisuudet (TPOAb- ja TgAb-). Geenianalyysit tehtiin DNA:sta Sanger- tai eksomisekvensoinnilla. Tulostemme perusteella SLC26A7-geenin c.1893delT (p.Phe631LeufsTer8) -variantti on yleinen perinnöllisistä dyshormogeneettistä synnynnäistä hypotyreoosia aiheuttava mutaatio Suomessa. Tutkimukseen osallistuneista 25:stä perheestä 7:ssä eli 28 %:lla havaittiin SLC26A7- geenin c.1893delT (p.Phe631LeufsTer8) -variantti. Muita SLC26A7-geenivariantteja ei havaittu. Synnynnäistä hypotyreoosia sairastavat olivat variantin suhteen homotsygootteja, poikkeuksena yksi heterotsygootti. Hypotyreoosi ilmeni homotsygooteilla vaikeana ja struumaa ilmeni yli puolella (55 %). Lisäksi SLC26A7-geenivariantin suhteen homotsygooteilla ilmeni kasvojen ja hampaiden alueiden poikkeavuuksia taustaväestöä useammin, joka saattaisi viitata SLC26A7-geenin merkitykseen hampaiden ja kasvojen alueen kehityksessä. Tulokset tarkentavat synnynnäisen perinnöllisen dyshormogeneettisen hypotyreoosin diagnostiikkaa ja seulontaa sekä lisäävät ymmärrystä SLC26A7-geenin merkityksestä synnynnäisessä hypotyreoosissa.