Belgium, one point. Syntetisaattoreita, ironiaa ja provokaatioita Eurovision laulukilpailuissa vuosina 1980 ja 1983

Abstract

<p>Tässä artikkelissa tarkastelen elektronisten soittimien esiinmarssia Eurovision laululavoille vuosina 1980–1983. Keskityn kahteen kokoonpanoon, jotka molemmat edustivat Belgiaa. Analysoin yhtyeiden Telex ja Pas de deux esityksiä audiovisuaalisen musiikkianalyysin keinoin sekä tulkitsen kappaleita, tekijöitä ja esityksiä historiallisissa konteksteissaan. Konteksteja ovat Belgian euroviisumenestys, 1970- ja 1980-lukujen taitteessa muotoutumassa olleet pop-tyylit sekä musiikkiteknologinen murros ja elektroniseen musiikkiin liitetyt käsitykset, uskomukset ja mielikuvat. Molemmat yhtyeet rakensivat esityksensä elektronisten äänten, soittimien ja kone-estetiikan varaan, mutta ironisoiden, hämmentäen ja provosoiden, pyrkien esittämään kriittisiä huomioita ja tekemään irtiottoja kilpailun konventioista. Väitän, että elektroniset soundit ja rytmit eivät olleet modernin imagon rakentamista vaan pikemminkin yritys herätellä katsojia televisiospektaakkelin lumouksesta.<br></p>