Välitystuomioiden oikeudellinen kontrolli : Erityisesti aineellisten virheiden perusteella

Abstract

Välitysmenettely on sopimusperustainen ja valtiollisille tuomioistuimille vaihtoehtoinen riidanratkaisumuoto, joka perustuu asianosaisautonomiaan ja jolla voidaan ratkaista dispositiivisia riita-asioita. Kotimaassa välimiesmenettelystä annettu laki (välimiesmenettelylaki, 67/1992) muodostaa oikeusperustan välitysmenettelyjen oikeudelliselle kontrollille. Voimassa olevan oikeuden mukaan kontrolli on luonteeltaan jälkikäteistä ja kohdistuu välitystuomioihin. Oikeudellisen kontrollin muotoina välimiesmenettelylaki mahdollistaa välitystuomion kumoamisen, mitätöinnin tai täytäntöönpanon estämisen. Nämä mekanismit voivat kuitenkin aktualisoitua käytännössä vain prosessuaalisin perustein – ei sillä perustein, että välitystuomioissa on aineellinen virhe. Tutkielmassa tarkastellaankin välitysmenettelyjen oikeudellista kontrollia lainopin keinoin ja kysytään, tulisiko Suomessa olla aineelliseen virheeseen perustuva välitysmenettelyjen oikeudellisen kontrollin muoto. Tutkielmassa tutkimuskysymyksen selvittämiseksi tarkastellaan välitysmenettelyä ylipäätään, sen lajeja, oikeuslähteitä, perusfunktiota ja oikeudellista kontrollia. Oikeudellisen kontrollin osalta tutkielmassa tehdään myös kevyttä kansainvälistä vertailua. Näiden keinojen avulla tutkielmassa lähestytään edellä mainittua tutkimuskysymystä. Tutkimuksessa havaitaan, että nykyinen sääntely ei välttämättä ole täysin tyydyttävä muun ohella siksi, että se ei välttämättä mahdollista riittävää oikeusturvaa asianosaisille. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että uuden aineelliseen virheeseen perustuvan oikeudellisen kontrollin muodon luominen on mahdollista ja jopa tarpeellista. Tämä mahdollisuus olisi hyvä huomioida käynnissä olevassa välimiesmenettelylain uudistuksessa paitsi Suomen kilpailukyvyn myös asianosaisten oikeusturvan ja yleisen oikeusvarmuuden vuoksi.