Esitutkintakertomus ja vastakuulusteluoikeus

Abstract

Lapsen oikeudet hänen ollessaan rikosprosessissa asianosaisena joutuvat lähtökohtaisesti aina konfliktiin syytetyn Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa taatun vähimmäisoikeuden eli vastakuulusteluoikeuden kanssa. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi hänelle soveltuvalla tavalla ja taas toisaalta syytetyn mahdollisuus esittää kysymyksiä häntä vastaan kutsutulle todistajalle on ehdoton edellytys oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille. Kuuleminen lapselle soveltuvalla tavalla tarkoittaa pääsääntöisesti lapsen kuulemista esitutkinnassa oikeudenkäynnin sijaan. Välittömyyden periaatteesta poikkeaminen aiheuttaa automaattisesti vastakuulusteluoikeuden kavennuksen. Sanotun dilemman käsittely- ja ratkaisuehdotukset ovat löydettävissä vain Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista sekä ratkaisuja koskevista tulkinnoista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nostanut käsittelemistään ratkaisuista esille kolme pääteemaa, joiden ympärille oikeudenmukaisuuden tarkastelu kietoutuu. Ensinnäkin, jos vastakuulusteluoikeutta rajoitetaan todistajan jäädessä pois suullisesta käsittelystä, on poissaoloon oltava perusteltu syy. Toiseksi, jos poissaolevan todistajan antama kertomus on syytetyn tuomitsemiseksi ainoa tai ratkaiseva todiste on vastakuulusteluoikeuteen aiheutuneet rajoitukset kompensoitava asianmukaisesti. Vaikka oikeudenkäynnissä päästäisiin aineellisesti oikeaan lopputulokseen on mahdollista, että prosessia rasittaa korjaamaton virhe, jonka myötä syytteet on hylättävä. Mitä merkittävämpi kysymyksessä oleva todiste on, sitä enemmän puolustuksen oikeuksia on tasapainotettava, jotta oikeudenmukaisuus toteutuu.

EIT:n linjauksista huolimatta oikeudenmukaisuuden arviointi vastakuulusteluoikeuden kaventuessa on vailla tarkkoja linjauksia. Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudelle ei tällä hetkellä ole mitään ehdottomia kriteereitä, joiden puuttuessa oikeudenkäynti voitaisiin heti todeta epäoikeudenmukaiseksi. EIT on ratkaisukäytännössään painottanut oikeudenkäynnin kokonaisuuden tarkastelun tärkeyttä, joka onkin johtanut siihen, että oikeastaan mikään seikka ei yksin voi tehdä oikeudenkäynnistä epäoikeudenmukaista. Kansallisten tuomioistuinten oikeudenmukaisuusharkintaa auttaisi edes yhden selkeän kriteerin linjaaminen prosessin oikeudenmukaisuudelle. EIT ei kuitenkaan ole neljäs valitusaste, joka tutkii kansallisen ratkaisun myös sisällöltään- Tämän perusteella olisikin suotavaa, että EIS 6 artiklan 3 d kohdalle tulkittuna yhdessä sen 1 kohdan kanssa saataisiin yhdenmukainen linjaus.