Kaivossopimukset vaihtoehtona paikallisyhteisön ja kaivosyhtiön välisen suhteen sääntelyyn

Abstract

Suomen mineraalirikas maaperä houkuttelee investointeja kaivoshankkeisiin. Kaivoshankkeet herättävät kuitenkin negatiivisa tunteita paikallisyhteisöissä, joiden elinpiirissä hanke on tarkoitus toteuttaa. Syynä kielteiseen suhtautumiseen on paitsi ympäristöhaitat myös pelko hyötyjen valumisesta kaivosyhtiölle paikallisten kustannuksella. Nykysääntely ei tarjoa paikallisyhteisölle riittävää kompensaatioita tai riittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa kaivoshankkeen toteuttamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastelen millaisin edellytyksin paikallisyhteisön ja kaivosyhtiön yhteistoimintaa sääntelevä kaivossopimus voisi täydentää nykyisiä sääntelyvälineitä ja kohottaa kaivoshankkeiden hyväksyttävyyttä. Tutkin siis sitä, miksi nykyiset sääntelyvälineet eivät riitä, miten erityisesti paikallisyhteisö voi hyötyä kaivossopimuksesta sekä, mitä riskejä kaivosyhtiön ja paikallisyhteisön suhteen sopimuksellistamiseen liittyisi. Tässä tutkimuksissa sääntelyvälineiksi katsotaan valtiolähtöisten lakien ja säädösten lisäksi myös valtion pehmeämpi ohjaus sekä eri toimijoiden harjoittama itsesääntely. Nykylainsäädännön riittämättömyys johtuu sen sisällöstä ja ominaisuuksista sääntelyvälineenä. Kaivoslaissa asetetaan yhä kaivosyhtiön edut paikallisyhteisön etujen edelle, eikä hyödynjakoa ole toteutettu tasa-arvoisella tavalla. Lisäksi paikallisten osallistumista koskevan lainsäädännön hajanaisuus ja kompleksisuus heikentää paikallisyhteisön osallistumisoikeuksien tosiasiallista toteutumista. Lainsäädäntö on sääntelyvälineenä kyvytön yksin onnistumaan kaivosyhtiön ja paikallisyhteisön välisen kompleksisen vuorovaikutussuhteen sääntelyssä, ja se edustaa koko yhteiskunnan, eikä yksittäisen paikallisyhteisön tarpeita ja etuja. Lainsäädäntöä täydentävät sosiaalinen toimilupa ja yritysvastuu eivät sido kaivosyhtiöitä, vaan se voi vetäytyä niiden noudattamisesti, jos se arvioi omien etujensa toteutuvan tällöin paremmin. Kaivossopimuksen avulla mahdollistetaan kaivoksesta eniten kärsiville tahoille oikeus vaikuttaa hankkeesta saatavien hyötyjen jakamiseen ja hankkeen toteuttamiseen siten, että sen negatiivisia vaikutuksia alueelle voidaan lieventää. Tällöin hyödynjako voidaan toteuttaa kestävästi. Nämä seikat edistävät kaivoshankkeen hyväksyttävyyttä. Samalla kaivossopimus sitoo osapuoliaan ja parantaa ennakoitavuutta verrattuna edellä mainittuihin itsesääntelyvälineisiin. Kaivossopimuksiin liittyviä riskejä ovat paikallisyhteisön piirin määrittäminen ja osapuolten välisen neuvotteluvoiman epätasapaino. Neuvotteluvoiman epätasapaino voi myös kääntää sopimuksen sitovuuden riskiksi. Epätasapainoa voidaan vähentää paikallisyhteisön kapasiteetin rakentamisella. Lisäksi sopimuksen kohtuullistaminen ja lojaliteettiperiaate pienentävät neuvotteluvoimaan liittyviä riskejä. Tutkielmani on tutkimusmetodiltaan sääntelyteoreettinen tutkimus, jossa käsitellään sääntelyn vaikuttavuutta, yhdenvertaisuutta ja hyväksyttävyyttä. Tutkimuksen pääasiallisina lähteinä toimivat sekä kansainvälinen että kansallinen kirjallisuus sekä kotimaiset säädökset ja lainvalmisteluaineistot.