Urheilijan kaupallisten oikeuksien rajoittaminen urheilijasopimuksissa

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee urheilijan kaupallisten oikeuksien rajoittamista urheilijasopimuksissa. Tutkimuksen kohteena ovat urheilijan ja muiden sopimusosapuolten, kuten lajiliittojen ja joukkueiden, väliset sidos- ja sopimussuhteet. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti suomalaiset jääkiekon ja maastohiihdon sopimuskäytännöt. Tutkielman tarkoituksena on syventää ymmärrystä urheilijan kaupallisten oikeuksien rajoituksista ja niiden vaikutuksista urheilijan elinkeinovapauteen, sopimusvapauteen ja asemaan urheilumarkkinoinnin alalla kuten myös rajoitusten taloudellisiin seurauksiin ja perusteisiin. Tutkimus perustuu oikeusdogmaattiseen metodiin, jossa käytetään lainopillisia lähteitä, kuten urheiluoikeudellista ja sopimusoikeudellista kirjallisuutta sekä oikeuskäytäntöä. Tärkeimpiä lähdeteoksia ovat muun muassa Heikki Halilan, Olli Norroksen, Antti Aineen ja Esa Schönin urheiluoikeutta käsittelevät teokset. Tutkimus osoittaa, että urheilijan kaupallisia oikeuksia rajoitetaan usein urheilun itsesääntelyllä perusteella. Tämä voi johtaa jännitteisiin urheilijan perusoikeuksien kanssa, erityisesti sopimus- ja elinkeinovapauden osalta. Urheilun autonomian ja yhdistysvapauden nojalla urheilun itsesääntely saa vahvan institutionaalisen tuen, mutta kaupallisten oikeuksien rajoitusten on oltava oikeasuhteisia ja perustuttava urheilullisiin tarpeisiin. Tulosten perusteella päätellään, että urheilijasopimusten kehittäminen on tarpeen, jotta ne huomioisivat paremmin urheilijoiden kaupalliset oikeudet ja tasapainottaisivat urheilun ja urheilijoiden intressit. Urheilijasopimuksia tulisi tarkastella kriittisesti ja kehittää oikeudenmukaisemmiksi, ottaen huomioon urheilijoiden kasvava merkitys kaupallisina toimijoina.