Rikoksesta epäillyn tai tuomitun yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen sosiaalisessa mediassa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan tavallisen yksityishenkilön rikosoikeudellista vastuuta silloin, kun hän julkaisee sosiaalisessa mediassa tiedon rikoksesta epäillyn tai tuomitun yksityiselämästä. Työn tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, millainen on rikoksesta epäillyn tai tuomitun yksityiselämän suojan ala. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan, milloin rikoksesta epäillyn tai tuomitun yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä sosiaalisessa mediassa voidaan pitää RL 24 luvun 8 §:n 3 momentin nojalla hyväksyttävänä ja mitkä tekijät vaikuttavat arvioitaessa teon hyväksyttävyyttä. Työssä yhdistyvät rikoslainopillinen tutkimus sekä eri oikeudenaloja yhdistävä tutkimusote. Keskeisimpinä lähteinä käytetään kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten lisäksi lainvalmisteluaineistoa, yksityiselämän loukkauksia käsitteleviä kotimaisia oikeustapauksia sekä aiheeseen liittyvää oikeuskirjallisuutta. Yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa hyödynnetään myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja.

Tutkielma osoittaa, että rikoksesta epäilty tai tuomittu nauttii lähtökohtaisesti laajinta yksityiselämän suojaa tavallisen yksityishenkilön tavoin. Suojan alaa voi tietyissä tilanteissa kaventaa epäillyn tai tuomitun yhteiskunnallinen asema tai taustalla vaikuttava rikos. Sosiaalisessa mediassa hyväksyttävä epäillyn tai tuomitun yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen edellyttää, että tieto esitetään yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi, eikä vain uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Hyväksyttävyysarvioinnissa tulee huomioida julkaisun sisältö, toisten oikeudet sekä muut olosuhteet. Teon hyväksyttävyyttä puoltaa sellainen julkaisu, joka on sävyltään asiallinen ja joka ei kajoa liian syvälle epäillyn tai tuomitun yksityiselämään. Julkaisulla ei saisi myöskään loukata rikosasiaan kuuluvien sivullisten, kuten uhrin, oikeuksia tai syyttömyysolettamaa. Muina olosuhteina hyväksyttävyysarvioinnissa tulee huomioida muun muassa julkaistavan tiedon alkuperä ja aiempi julkisuus sekä sosiaalisen median erityispiirteet.

Työn perusteella ei ole mahdollista luoda kattavaa rajanvetoa sille, milloin epäillyn tai tuomitun yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen olisi hyväksyttävää. Tästä huolimatta tutkielman pohjalta on laadittu kaavio (harkintamalli), joka auttaa arvioimaan teon hyväksyttävyyttä ja jossa edetään vastaamalla hyväksyttävyysarvioinnissa vaikuttaviin kysymyksiin. Yhteenvetona voidaan todeta, että pääsääntöisesti lopullinen ratkaisu edellyttää yksityiselämän suojan ja sananvapauden välistä punnintaa sekä tapauskohtaista harkintaa. Kansallisten tuomioistuinten tulisi perustella ratkaisunsa entistä kattavammin ottamalla huomioon kaikki hyväksyttävyysarvioinnissa vaikuttavat kriteerit. Erityisesti sosiaalisen median erityispiirteiden tarkastelussa olisi parantamisen varaa. Jotta perusoikeuksien välisessä punninnassa keskityttäisiin oikeisiin asioihin, tuomioistuinten tulisi seurata aktiivisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä. Jatkossa olisi hyvä pohtia, miten sosiaalisen median erityispiirteet pystyttäisiin huomioimaan riittävällä tavalla teknologian kehittyessä entisestään.