Aavikon jäljet : trauma ja tilallisuus Antoine De Saint-Exupéryn teoksessa Le Petit Prince (1943)

Abstract

Tässä kandidaatintutkielmassa käsittelen Antoine de Saint-Exupéryn teosta Le Petit Prince (1943) (suom. Pikku prinssi) traumatutkimuksen ja posthumanistisen kirjallisuudentutkimuksen näkökulmista. Tutkimukseni keskittyy siihen, miten trauma ja muistaminen rakentuvat teoksessa sekä millainen merkitys ei-inhimillisillä toimijoilla ja ympäristöllä on näiden kokemusten esittämisessä. Erityinen tarkastelunkohde on aavikko trauman tilallisena ilmentäjänä. Analysoin myös teoksen eläin- ja kasvihahmoja posthumanistisesta näkökulmasta. Hyödynnän tutkimuksessani teoreettisena viitekehyksenä erityisesti traumateoreetikko Cathy Caruthin traumateoriaa sekä Anne Whiteheadin näkemyksiä traumakerronnasta. Posthumanismin osalta tarkastelen ei-inhimillisten toimijoiden merkitystä suhteessa inhimillisiin hahmoihin ja kokemuksiin. Analyysi osoittaa, että trauma ei ilmene teoksen maailmassa suoraan tapahtumien kuvauksessa, vaan epäsuorasti kerronnan rakenteessa, symboliikassa ja muistamisen fragmentaarisuudessa. Aavikko toimii kertomuksessa tilana, jossa traumaattinen kokemus ja muistaminen jäsentyvät. Samalla ei-inhimilliset hahmot, kuten ruusu ja kettu osallistuvat merkitysten rakentumiseen ja avaavat eettisen näkökulman inhimillisen ja ei-inhimillisen suhteisiin. Näin Pikku prinssi voidaan lukea kertomuksena, jossa trauma, muistaminen ja ei-inhimillinen toimijuus kietoutuvat yhteen.