Sisäilmasairauden hyvinvointia heikentävät mekanismit : ja sosiaalityö

Abstract

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee sisäilmasairauden hyvinvointia heikentäviä mekanismeja pyrkien samalla kartuttamaan yleistä tietoutta sisäilmasairaudesta, lisäämään sosiaalityön asiakasymmärrystä ja pohtimaan miten sosiaalityössä voidaan vaikuttaa näihin mekanismeihin. Ensimmäinen tutkimuskysymys on minkälaisten elämänpolkujen kautta sairastuneet ovat päätyneet nykyiseen tilanteeseensa ja millaisia hyvinvointia heikentäviä tekijöitä elämänpoluissa on löydettävissä. Toinen kysymys käsittelee hyvinvoinnin mekanismeja: minkälaisia mekanismeja sisäilmasairaiden hyvinvointia heikentävissä tekijöissä ilmenee. Kolmas tutkimuskysymys koskee sosiaalityön osuutta: miten sosiaalityössä voidaan vaikuttaa sisäilmasairaiden hyvinvointia heikentäviin mekanismeihin.

Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat sisäilmasairaus, hyvinvointi, sosiaalityö hyvinvointityönä ja vuorovaikutuksessa rakentuvana suhteena, rakenteellinen sosiaalityö sekä sosiaalityön orientaatiot. Metodologisena lähtökohtana tutkimukselle on Habermasin kriittis-emansipatorinen intressiteoria. Aineisto muodostuu Hengitysliiton keräämästä haastatteluaineistosta, joka käsittää kolmekymmentä sisäilmasta sairastuneen henkilön haastattelua. Tarkastelen aineistoa soveltaen kokonaisvaltaista narratiivista tutkimusotetta, jota täydennän aineistolähtöisellä analyysillä.

Keskityn kuvaamaan sisäilmasairaiden erilaisia polkuja ja yleistä sairauden vaikutusta heidän hyvinvointiinsa tutkimusaineiston pohjalta koottujen tyyppitarinoiden muodossa. Tyyppitarinoita on viisi ja ne on koostettu vastaamaan haastateltujen ikä- ja sukupuolijakaumaa. Tyyppitarinoiden kautta, peilaten tutkimuksessa käyttämääni hyvinvointiteoriaa, olen määritellyt mekanismit, jotka heikentävät sisäilmasairaan hyvinvointia. Sisäilmasairauden hyvinvointia heikentäviksi keskeisiksi mekanismeiksi esitän autonomian heikkenemisen, ympäristön dominanssin, osallisuuden heikkenemisen, ongelmien kasaantumisen ja sosiaalisen hylkäämisen sekä sen myötävaikutuksesta muodostuvan sekundaarisen trauman. Sisäilmasairaan terveydentila on ympäristöön reagoiva ja sairaus on luonteeltaan kumulatiivinen. Auttamisrakenteiden puutteellisuudesta johtuen sairastuneen transformaatio eli resurssien muuntaminen toimintakyvyksi heikkenee vähitellen sairauden edetessä. Yksilön resurssit ovat vajaakäytöllä ja saattavat lopulta jäädä täysin hyödyntämättä. Sosiaalityön näkökulmasta mekanismeihin vaikutettaessa korostuu asiakaslähtöisyys; asiakkaan kannalta sopivaa fyysistä ympäristöä ei ole välttämättä olemassa, joten se on luotava. Sisäilmasairauden pahenemisen ehkäisemiseksi sosiaalityössä tulisi panostaa varhaiseen puuttumiseen. Vaikeimmin sisäilmasairaat tarvitsevat puolestaan tukea arjessa selviytymiseen voidakseen elää ihmisarvoista elämää. Sosiaalityön kentällä sisäilmasairaista kerääntyvä tieto tulisi käyttää hyödyksi rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisessa. Sosiaalityötä tarvitaan kipeästi antamaan ääni sisäilmasairaille ja raivaamaan heille olemassa olon oikeutusta. Sisäilmasairaat tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja yhteiskunta puolestaan sairastuneiden resursseja, joiden ei saa antaa mennä hukkaan pelkästään rakenteellisten puutteiden vuoksi.