CRMA:n strategiset hankkeet ja päätöksentekojärjestelmän muutos : Menettelyllinen priorisointi ja yleisen edun ennakollistaminen kaivoshankkeissa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin kriittisiä raaka-aineita koskevassa asetuksessa eli CRMA:ssa säädetyn strategisen hankkeen statuksen vaikutuksia kaivoshankkeiden päätöksentekojärjestelmään. CRMA:n tavoitteena on turvata vihreän siirtymän, EU:n strategisen autonomian ja pitkän aikavälin kilpailukyvyn kannalta välttämättömien kriittisten raaka-aineiden saatavuuden turvaaminen. Yksi asetuksen keskeisimmistä konkreettisista instrumenteista on strategisten hankkeiden järjestelmä, jonka kautta tietyille raaka-aineiden louhintaan, jalostukseen ja kierrätykseen keskittyville hankkeille voidaan myöntää erityisasema ja menettelyllisiä etuja muun muassa lupamenettelyissä ja rahoituksen saannissa. Tutkielman tavoitteena on systematisoida CRMA:n mukaista strategisten hankkeiden sääntelyä osana EU:n vihreän siirtymän, teollisuuspolitiikan ja ympäristöoikeuden kokonaisuutta. Tutkielmassa selvitetään pääasiallisesti lainopin keinoin, miten CRMA muuttaa kansallisia lupamenettelyjä strategisten hankkeiden kohdalla, missä CRMA:n vaikutusten rajat kulkevat, ja miten strategisille hankkeille asetuksessa tunnustettu yleinen etu sekä mahdollinen erittäin tärkeä yleinen etu vaikuttavat luonnonsuojeluoikeudelliseen poikkeusharkintaan.

Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että status muodostaa päätöksentekojärjestelmää ohjaavan mekanismin, jossa hankkeen yleisen edun mukaisuus on jo ennakollisesti tunnustettu teollisuuspoliittisten tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. CRMA luo kehyksen, jossa strateginen hanke saa lähtökohtaisesti merkittävän roolin yleistä etua palvelevana, ja jossa päätöksentekojärjestelmään kuuluvissa menettelyissä strategisten hankkeiden asemaa edistää etenemisolettama. Samalla CRMA ei tee luonnonsuojelusta poikkeamisesta automaattista. Erityisesti kaavoitus havainnollistaa ohjausvaikutuksen rajoja, sillä strategisen hankkeen status voi luoda odotuksia hankkeen etenemisestä, mutta alueidenkäyttöä koskevat paikalliset ratkaisut voivat edelleen muodostua hankkeen toteutumisen ratkaisevaksi esteeksi. Tulosten perusteella strategisen hankkeen aseman soveltamisessa on keskeistä varmistaa, etteivät menettelyjen nopeuttaminen ja strategisten hankkeiden edistäminen kavenna ympäristövaikutusten arvioinnin, luonnonsuojeluoikeudellisen poikkeusharkinnan tai osallistumisoikeuksien tosiasiallista merkitystä.

The thesis examines the effects of the status of a strategic project, as provided for in the European Union’s Critical Raw Materials Act (CRMA), on the decision-making system concerning mining projects. The objective of the CRMA is to secure the availability of critical raw materials that are necessary for the green transition, the EU’s strategic autonomy and its long-term competitiveness. One of the Regulation’s key concrete instruments is the system of strategic projects, through which certain projects focusing on the extraction, processing and recycling of raw materials may be granted a special status and procedural advantages, including in permit procedures and access to financing. The aim of the thesis is to systematise the regulation of strategic projects under the CRMA as part of the broader framework of the EU’s green transition, industrial policy and environmental law. Primarily through legal doctrinal analysis, the thesis examines how the CRMA changes national permit procedures for strategic projects, where the limits of the CRMA’s effects lie, and how the public interest recognised for strategic projects in the Regulation, as well as a potential overriding public interest, affect derogation assessment under nature conservation law.

The central conclusion of the thesis is that the status of a strategic project constitutes a mechanism guiding the decision-making system, in which the project’s public-interest character has already been recognised in advance from the perspective of achieving industrial policy objectives. The CRMA creates a framework in which a strategic project is, as a starting point, assigned a significant role as serving the public interest, and in which the position of strategic projects within the procedures forming part of the decision-making system is promoted by a presumption of advancement. At the same time, the CRMA does not make derogation from nature conservation requirements automatic. Land-use planning, in particular, illustrates the limits of this steering effect: the status of a strategic project may create expectations regarding the project’s progress, but local land-use decisions may still constitute a decisive obstacle to its actual implementation. On the basis of the findings, it is essential, in applying the status of a strategic project, to ensure that the acceleration of procedures and the promotion of strategic projects do not undermine the practical significance of environmental impact assessment, derogation assessment under nature conservation law, or participation rights.