Subjektiivisuus ja abstrakti väkivalta kuvakerronnassa: Marjane Satrapin Persepolis I ja II (2000–2004)

Abstract

Tutkielmani kohde on Marjane Satrapin Persepolis-sarja eli Persepolis I: Iranilainen lapsuuteni ja Persepolis II: Kotiinpaluu (2000-2004). Tutkin keinoja, joilla tyyli, fokalisaatio ja kerronta vaikuttavat poliittisesti korostaen subjektiivista kokemusta ja jättäen tarkoituksellisesti pois realistisesti piirretyt värilliset väkivallan kuvaukset. Kiinnitän huomiota teoksen kertojiin ja heidän vuorovaikutukseensa eri aikatasojen välillä. Lisäksi tutkin teoksen läpi ilmenevää populaarikulttuurin käsittelyä, jossa länsimaista tuotu popkulttuuri näyttäytyy sekä vastarinnan keinona että kritiikin kohteena. Vertaan Persepolista underground-sarjakuvan perinteeseen ja etenkin Art Spiegelmanin Mausiin (1980-1991), jonka kanssa Persepolis jakaa paljon teemoja ja yhteisiä linkittymiä underground comix -sceneen. Tutkin myös teoksen sijoittumista osaksi sekä persialaista taidetta että iranilaisten naisten omaelämäkertoja. Nostan esiin Azar Nafisin romaanin Reading Lolita in Tehran (2003) tutkiakseni teosten eroja länsimaisen kirjallisuuskaanonin käsittelyssä. Hyödynnän Scott McCloudin ikoniteoriaa tarkastellakseni Persepoliksen kuvallista tyyliä ja tämän tyylin kytkeytymistä laajempaan kerrontaan ja teemoihin. Tutkielman tulokset sisältävät huomioita tavoista, joilla Satrapi kuvaa muistin sisäistä prosessia, sekä tavoista, joilla teoksen fokalisoinnin keinot (mm. abstraktit piirrokset, lähikuvat kasvoista ja eri aikatasojen kertojaäänten vuorovaikutus) vievät huomion asioiden fyysisestä ulkonäöstä iranilaisten subjektiiviseen kokemukseen. Esiin nousee universaaliuden odotuksen sekä hyödyntäminen että sen kääntyminen teoksessa: Satrapi kuvaa länsimaiselle lukijalle tuttua populaarikulttuuria ja kasvamisen siirtymäriittejä näyttäen kuitenkin niiden saamat erilaiset merkitykset ja ehdot Iranissa.