Turvallisuuden ylläpitämisen yksityistäminen
Ladataan...
493.3 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset5
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Yksityisellä turvallisuusalalla tapahtuneet voimankäyttötilanteet ovat olleet lähivuosina paljon uutisissa ja aiheuttaneet paljon keskustelua vartijoiden ja järjestyksenvalvojien voimankäyttöoikeuksista. Samaan aikaan turvallisuusympäristö on muutoksessa. Lisääntyneet väkivaltatapaukset yhä nuorempien kohdalla sekä uutisoinnit esimerkiksi kouluissa tapahtuneista väkivaltateoista ja väkivaltaisista nuorisojengeistä herättävät ymmärrettävästi keskustelua turvallisuuden ylläpitämisestä ja viranomaisen resursseista. Yksityinen turvallisuusala on merkittävästi kasvanut viime vuosikymmeninä, joten turvallisuuspalveluiden kysyntä on selvä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvien viranomaistehtävien antamista yksityisen turvallisuusalan hoidettavaksi. Erityisesti mielenkiinto tässä tutkimuksessa kohdistuu perustuslain 124 §:n mukaiseen julkisen hallintotehtävän antamiseen muulle kuin viranomaiselle ja siihen onko vartijoiden ja järjestyksenvalvojien voimakeinojen käyttö nähtävissä sellaisena merkittävänä julkisen vallan käyttönä, jota voi käyttää vain viranomainen. Tutkimus on pääosin lainopillinen ja valtaosa lähdemateriaalista muodostuu lakien esitöistä, joissa pääpaino on perustuslakivaliokunnan lausunnot. Näiden pohjalta arvioidaan, missä määrin turvallisuuden ylläpitämiseen liittyviä tehtäviä voidaan nykylainsäädännön valossa antaa yksityisen turvallisuusalan hoidettavaksi sekä miten perustuslakivaliokunta on arvioinut yksityisen voimankäyttöoikeuksien suhdetta merkittävän julkisen vallan käyttöön. Tutkimuksen loppupuolella myös esitetään de lege ferenda -kannanottoja havaittuihin epäkohtiin liittyen sekä tulevaisuuden turvallisuusympäristön ja yksityisen turvallisuusalan mahdollisten tulevaisuudessa tapahtuvan toimivaltuuksien laajentumisen suhteen. Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on se, että turvallisuusalaa koskeva lainsäädäntö kaipaa täsmentämistä. Turvallisuusala on kasvanut nopeasti ja vaikka lainsäädäntöä onkin uudistettu myös melko paljon, on edelleenkin alalla epäselvyyttä toimivaltuuksista tai niiden soveltuvuudesta tiettyyn tehtävään. Voimakeinojen käyttöä yksityisellä turvallisuusalalla ei ole pidetty merkittävänä julkisen vallan käyttönä, mutta joka tapauksessa voimakeinojen käytön ollessa merkittävästi yksilön perusoikeuksiin puuttuva toimi, tulisi koulutuksen määrää alalla lisätä sekä huomioida tulevaisuudessa yksityiselle turvallisuusalalle hakeutuvien henkilöiden soveltuvuutta alalle tarkemmin.