Sosiaalihuollon osa Suomen sisäisessä turvallisuudessa : Etnometodologiaa soveltava analyysi valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteoista

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalihuollon osaa Suomen sisäisen turvallisuuden toimijana keskittyen köyhyyden, päihderiippuvuuden ja rikollisuuden osa-alueisiin, sillä ne muodostavat sosiaalihuollon keskeiset palvelutarpeet sekä sisäisen turvallisuuden uhat. Tutkimuskysymykset ovat: millaisia selontekoja aineistossa voidaan tunnistaa suhtautumisessa sisäiseen turvallisuuteen sekä sosiaalihuollon osasta sisäisen turvallisuuden toimijana ja millaisia selontekoja köyhyydestä, päihderiippuvuudesta ja rikollisuudesta on paikannettavissa? Tutkimusaineisto koostuu vuosien 2016, 2021 ja 2025 valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteoista. Näitä kutsutaan selvyyden vuoksi selontekojulkaisuiksi. Julkaisut pyrkivät lähtökohtaisesti määrittämään vain sisäministeriön alaisten toimijoiden tehtävänkuvia, mihin sosiaali- ja terveysministeriön alainen sosiaalihuolto ei lukeudu. Sanoituksissaan selontekojulkaisut kuitenkin ylittävät hallinnolliset rajat, minkä vuoksi ne ovat valikoituneet aineistoksi. Julkaisuja analysoimalla pyritään paikantamaan selontekoja sekä selvittämään, millä tavoin paikannetuissa selonteoissa puolustetaan, oikeutetaan tai jätetään selittämättä sosiaalisia ongelmia ja sosiaalihuollon osaa sisäisen turvallisuuden toimijana. Tutkimusmenetelmänä käytetään etnometodologiaan pohjaavaa selontekojen analyysia. Tulosten tulkinnassa nojaudutaan laajaan turvallisuuskäsitykseen ja kriittiseen militarismitutkimukseen. Turvallisuuden myös ymmärretään olevan paradoksaalista. Tällöin turvallisuus ja turvattomuus tunnistetaan molemmat hyödyllisiksi olosuhteiksi ja näin ollen toisiaan tukeviksi. Aineistosta on paikannettu kolme selontekoa, jotka on nimetty sopeuttavan-, kaikenkattavan- ja torjuvan turvallisuuden selonteoiksi. Selonteoissa on huomattavissa ajallinen muutos sisäisen turvallisuuden ymmärryksessä ja toimenpiteissä. Sisäisen turvallisuuden tulkinnassa on kuljettu uusliberalismin värittämästä, lähes välinpitämättömästä turvallisuusnäkemyksestä kohti totaalisen turvallisuuden tavoitetta ja siitä yhä näkemykseen, jossa ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Samalla turvallisuuskäsityksissä esiintyy myös limittäisyyttä. Sosiaalihuollon osa kuvautuu selonteoissa ristiriitaisena. Sopeuttavan ja torjuvan turvallisuuden selonteoissa ilmenee, miten sosiaalihuollon ja sosiaalityön osaa häivytetään ja vastuuta sosiaalisista ongelmista siirretään yksilöille. Sen sijaan kaikkivoipaisen turvallisuuden selonteossa sosiaalihuollolle ja sosiaalityölle annetaan vahva mandaatti turvallisuustoimijoina. Käsiteltävistä sosiaalisista ongelmista vain rikollisuus tunnistetaan jokaisessa selonteossa sisäisen turvallisuuden uhaksi.