Epizootioita ja kirurgiaa : Hevosten eläinlääkintä 1870-luvulla Suomessa

Abstract

Tutkielma käsittelee eläinlääkintää Suomessa vuosina 1869–1879, eli yksinkertaistettuna 1870-luvulla. 1890-lukua vanhemmasta eläinlääkinnästä ei ole tehty tutkimusta, vaikka eläinlääkäreitä on tutkittu myös aiemmalta ajalta. Siten tutkielma täydentää osaltaan Suomen eläinlääketieteen historiaa tarkastelemalla kyseisenä aikana eläinlääkärien tekemiä diagnooseja, heidän harjoittamaansa lääkintää ja muita hoitotoimenpiteitä vaivojen hoitamiseksi ja ehkäisemiseksi. Tutkimuksessa käytetään lähteenä lääkintöhallitukseen lähetettyjä eläinlääkärien vuosikertomuksia vuosilta 1869–1870, farmakopeoita eli apteekkien lääkelistoja, eläinlääkärien opetusmateriaali ja sanomalehtiä kyseisiltä vuosilta. Tutkielma hyödyntää aiempaa tutkimusta eläinlääkärien taustoista, mutta keskittyy sairauksiin, niiden diagnosoitiin ja hoitoon. Tutkimuksessa analysoidaan eläinlääkäreiden tekemiä diagnooseja ja niiden määriä, käsitellään sairauksien hoitoa, lääkintää ja kirurgisia toimenpiteitä sekä pohditaan hoitokeinojen tehokkuutta nykylääketieteen näkökulmasta sikäli, kun se on mahdollista. Eläinlääkärien tekemät diagnoosit ovat hankalasti käännettävissä ja vakioitavissa, mutta data-analyysin avulla tehdyt tilastot antavat osviittaa diagnooseista. Tutkimuksessa käsitellään sairauksien lääkintää epätäydellisesti, sillä eläinlääkärit eivät pääsääntöisesti kirjanneet käyttämiään lääkkeittä. Lääkeaineista farmakopeat tarjoavat kattavasti tietoa ja niitä vertailemalla tutkimuksessa perehdytään eläinlääkkeiden kehitykseen. Sekä kirurgiasta että anestesian käytöstä löytyy tietoa eläinlääkärien koulutusmateriaalista ja yhden eläinlääkärin esimerkkien kautta on todennettavissa, että kivunlievitystä on käytetty ainakin joissain tapauksissa myös eläimillä. Tarttuvien tautien ehkäisyyn eläinlääkärit käyttivät eristystä, desinfiointia ja sairastuneiden ruhojen huolellista hävittämistä. Tutkielman perusteella eläinlääkinnän voi todeta olleen Suomessa 1870-luvulla hajanaista ja riippuvaista yksittäisten eläinlääkärien toiminnasta. Vaikka yksilöllisyys on tilastoinnissa ongelmallista, se toisaalta antaa aineistoa eläinlääketieteen menetelmistä monipuolisesti. Tutkielma muodostaa yleiskuvan eläinlääkinnästä 1870-luvun Suomessa ja tarjoaa laajan mahdollisuuden jatkotutkimuksille aiheesta.