Parisuhdeväkivallasta aiheutunut PTSD altistavana tekijänä parisuhdeväkivallan uudelleen kokemiselle : systemoitu katsaus

Abstract

Parisuhdeväkivaltaa, fyysistä, psyykkistä tai molempia, on kokenut noin kolmasosa suomalaisista yli 15-vuotiaista naisista. Aiemman tutkimuksen mukaan, jos henkilö on kerran joutunut parisuhdeväkivallan kohteeksi, on hän muuhun väestöön verrattuna alttiimpi kokemaan sitä myöhemmin uudestaan. Myös miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa, eikä sukupuolien välillä aina havaita eroa uhrien määrässä. Tapahtumakertoja kuitenkin näyttäisi kohdistuvan enemmän naisiin. Vaikuttaisi siis siltä, että erityisesti naisilla parisuhdeväkivaltaa kokevat samat uhrit useamman kerran. Naisilla tehdyn tutkimuksen mukaan todennäköisyys uudelle parisuhteessa tapahtuneelle pahoinpitelylle oli yhtä suuri riippumatta siitä, vaihtoiko uhri kumppaniaan vai ei.

Katsaus tutkii henkilöitä, jotka ovat joutuneet parisuhdeväkivallan uhriksi useamman kerran elämänsä aikana. Tutkimuskysymykseni on: Ovatko parisuhdeväkivallan aiheuttama posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD) ja sen eri oireet erityisiä riskitekijöitä parisuhdeväkivallan uudelleen kokemiselle? Tulosten mukaan PTSD diagnoosin saaneet uhrit ovat suuremmassa vaarassa uudelle parisuhdeväkivallan kokemukselle kuin he jotka eivät saa PTSD:tä. PTSD oireet näyttivät selittävän kohonneen riskin todennäköisyyttä. Katsaukseen sisällytetyt tutkimukset nostivat esiin neljä vaikuttavaa oireklusteria: välttäminen, ylivireys, uudelleen kokeminen ja turtuminen tai tahaton etääntyminen. Merkitseväksi todetut oireklusterit vaihtelivat kuitenkin eri tutkimuksissa.

PTSD diagnoosi itsessään on tärkeä ottaa huomioon hoidon suunnittelussa, koska sillä näyttää olevan merkittävä vaikutus parisuhdeväkivallan uudelleen kokemiseen. Kaikille traumaattisen tapahtuman kokeneille ei kehity PTSD:tä. Olisi siis hyvä tarjota erityistä tukea niille, jotka siitä kärsivät. On hyvä kuitenkin huomata, että PTSD:n oireita voi olla, vaikka ei saisikaan diagnoosia. Esimerkiksi dissosiaatio-oireisiin voisi olla hyvä saada joka tapauksessa apua. Siksi ajatus oireista ja oireklustereista ongelmina sen tietyn diagnoosin sijaan olisi hyödyllinen.