Savumerkkejä? Hämeen ja Satakunnan maakuntien väliset rajapaikat Kangasalan Saarikylien Oinonkiven ja Punkalaitumen Yhivuoren välillä

Abstract

Tutkielmassa pohditaan rajatulien polttamisen uskottavuutta esimerkiksi halkivahojen syntymisen taustalla. Aluksi on inventoitu historiallisten Hämeen ja Satakunnan maakuntien välisiä rajapaikkoja Kangasalan Saarikylien Oinonkiven ja Punkalaitumen Yhivuoren välillä systemaattisesti vanhimpiin rajatuomioihin nojautuen. Lisäksi vanhoja karttoja on georeferoitu QGIS-ohjelmistossa tutkimusalueelta. Saatujen paikkatietojen perusteella on tehty maastoprofiiliin perustuva analyysi Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa näkyvyydestä paikkojen välillä, ja keskitytty tulenpitoon mahdollisesti liittyviin rakenteisiin. Suullisilla tiedonannoilla on suuri osuus. Näitä ovat Tomi Koivusen rajapaikannimistöön liittyvät selvitykset sekä Kansallisarkiston Jaana Inkisen tiedonannot vanhimpien rajatuomioiden sijainneista eri arkistoissa, ja niiden digitaalisten kopioiden saatavuudesta. Tutkielmassa selviää, ettei kaikkien rajapaikkojen välillä ole esteetöntä näkymää maastonmuotojen osalta, ja että näkyvyys vaikuttaisi puuttuvan rajapisteiden välillä varsinkin erämaisemmilla rajan osilla, kuten Kuohenmaassa, Arajärvenmaassa ja Kehron pohjoispuolella. Vesimyllyjen ilmaantuminen 1400-luvulla on voinut vaikuttaa rajoihin, ja mylly paikannimessä liittää rajan tuohon aikaan. Toisinaan rajapaikannimen etymologia ajoittaa sen keskiajalle, kun taas toisten paikannimien kaikki sanaosat ovat hyvin vanhoja. Rajapaikoilla, kuten Soidunkivellä on kaskeamiseen liityviä rakenteita, mikä voi viitata muuhun tulenkäyttöön rajapaikalla. Lisäksi rajapaikoilla, kuten Halkivahan kiven kohdalla, on uhripaikkakäyttöön liittyviä tulkintoja, jotka saattavat edeltää rajakivikäyttöä, ja jotka olisivat saattaneet päätyä rajoiksi uskonnollisten paikkojen haltuunoton seurauksena ristiretkiajalla.