"Aikamme luonteenomaisimmat soittimet" : Elektronisen soittimen merkitys ja rooli J. Murray Barbourin, Carlos Chávezin ja Curt Sachsin ajattelussa 1930-luvun lopulla

Abstract

Tässä tutkielmassa tutkin elektronisia soittimia siten, kuin musiikintutkija J. Murray Barbour, säveltäjä Carlos Chávez ja musiikintutkijat Curt Sachs ne ymmärsivät vuosina 1937–1940 julkaistuissa esitelmässä Music and Electricity, kirjassa Toward a New Music ja The History of Musical Instruments -kirjan jälkisanoissa. Elektronisella soittimella tarkoitan soittimia, jotka tuottavat musikaalista ääntä oskilloivan elektronisen virtapiirin avulla. Tarkastelen, miten soittimet ymmärrettiin, mikä niiden merkitys ja rooli oli, ja miten kirjoittajat pyrkivät siihen vaikuttamaan. 1930-luvun loppu oli soitinkehityksessä suvantovaihetta, jolloin erilaisia soittimia oli paljon, mutta yksikään niistä ei ollut menestynyt taloudellisesti tai saavuttanut merkittävää asemaa musiikissa.

Aineiston analyysissä hyödynnän toisiinsa tiukasti liittyviä teknologian kesyyntymisen ja teknologian sosiaalisen konstruktion teorioita. Varhaisten elektronisten soitinten osalta näiden merkitys näkyy siinä, millaiset relevantit sosiaaliset ryhmät luovat soittimille merkityksiä ja rooleja, tuottavat tarpeita niitä kohtaan ja vaikuttavat niiden käyttöön ja kehitykseen. Uutuutena teknologinen artefakti on monimuotoinen, sillä on useita merkityksiä ja käyttökohteita. Relevantit sosiaaliset ryhmät neuvottelevat tai kamppailevat omien merkitystensä kautta, kunnes jokin niistä saavuttaa tärkeimmän aseman. Teknologian kesyyntyessä se vakiintuu ja arkipäiväistyy, sekä sen monimuotoisuus vähenee teknologian palvellessa vain pientä määrää merkityksiä ja tarpeita.

Tuon tutkielmassa ilmi, kuinka sähkö uutena asiana musiikissa oli yhtäältä innostava ja jännittävä uusien mahdollisuuksien tuoja, toisaalta vaikeasti käsitettävä ja hämmentävä ilmiö. Elektronisesti tuotettu ääni poikkeaa niin perusteellisesti akustisista soittimista, että elektroniikkaa oli vaikeaa olla yrittämättä järkeistää niiden kautta. 1930-luvulla elektroniset soittimet eivät olleet kesyyntyneet. Soittimia oli valtavasti erilaisia, niissä oli lukuisia eri soittotekniikoita ja niillä toivottiin tehtävän monenlaisia asioita sävelten ja soinnin täydellisestä hallinnasta täysin uuden musiikinlajin synnyttämiseen ja akustisten soitinten korvaamiseen.

Elektronisilla soittimilla oli kaksijakoinen rooli soittimina ja teknisinä laitteina. Niiden teknisyyden vuoksi ne asettuvat teollistumisesta alkaneen luonnonilmiöiden koneellistetun kesyttämisen jatkoksi. Samalla ne ovat suuri harppaus jo 1700-luvulla kiihtyneessä soitinten teknistymisessä, jonka seurauksena uusia soittimia kehittävät harvemmin muusikot ja soitinrakentajat kuin insinöörit. Teknologian perustuessa 1900-luvun alun keksintöihin, ehdotettiin niiden olevan ”aikakauden luonteenomaisimpia soittimia”.