Vastuunrajoitusehtojen sitovuus kvalifioidulla tuottamuksella aiheutetun sopimusrikkomuksen yhteydessä

Abstract

Sopimusvapaus mahdollistaa vastuunrajoitusehtojen käyttämisen sopimuksissa. Elinkeinonharjoittajat voivat sisällyttää nämä ehdot sopimuksiinsa varautuakseen etukäteen mahdollisiin sopimusriskeihin. Vastuunrajoitusehtojen liittäminen elinkeinonharjoittajien väliseen sopimukseen voi myös muodostua kynnysehdoksi sopimukseen sitoutumiselle. Tutkielmassa tuodaan tarkemmin esiin erilaisten vastuunrajoitusehtojen jaottelua sekä arvioidaan ehtojen käyttöä ja sitovuutta. Tutkielman kannalta keskeisiä oikeuslähteitä ovat varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annettu laki (228/1929, ”OikTL”), lain esityöt ja oikeuskirjallisuus. Tarkastelussa hyödynnetään myös keskeisiä oikeustapauksia KKO 1993:166 ja KKO 1983 II 91. Oikeuskirjallisuudessa on pohdittu ehtojen sitovuutta sopimusrikkomustilanteessa, joka on aiheutettu kvalifioidulla tuottamuksella. Lähtökohtaisesti sopimusoikeudessa on katsottu, ettei sopimuksella voida pätevästi vapautua vastuusta, jos vahinko on aiheutettu omalla törkeällä huolimattomuudella tai tahallisuudella. Tutkielmassa syvennytään kolmeen erilaiseen oikeuskirjallisuudessa esiin nousseeseen tulkintatapaan vastuunrajoitusehtojen sitovuudesta kvalifioidulla tuottamuksella aiheutetussa sopimusrikkomuksessa. Vastuunrajoitusehtojen syrjäytyminen on nähty itsenäisenä lakiin kirjaamattomana oppina, OikTL 36 §:n soveltamistilanteena ja tyyppikohtuuttomuutena.

Kvalifioidun tuottamuksen arvioinnissa on aina kyse kokonaisarvioinnista. Tuottamuksen asteen määrittely ei ole yksiselitteistä ja törkeän huolimattomuuden kynnys on asetettu varsin korkealle tavallisessa yritystoiminnassa. Tutkielman kannalta on keskeistä tarkastella vastuunrajoitusehtojen ja kvalifioidun tuottamuksen välistä suhdetta, sillä ehtojen sitovuuden rajan on katsottu kulkevan siinä, missä tavallinen tuottamus muuttuu törkeäksi. Suomen oikeustilassa vallitsee epäselvyys siitä, miten vastuunrajoitusehtoihin tulisi suhtautua kvalifioidussa tuottamuksessa. Tutkielmassa esiin nousevat näkökulmat puoltavat näkemystä siitä, että vastuunrajoitusehtoihin puututtaessa ei aina ole tarkoituksenmukaista keskittyä pelkästään tuottamuksen asteeseen vaan ehtojen sitovuutta tulisi arvioida ja sovitella tapauskohtaisesti. Korkeasta sovittelukynnyksestä huolimatta OikTL 36 §:n soveltaminen on nähty liike-elämän kannalta sopimusten ennakoitavuutta edistävänä kehityksenä.