Hoivan ja tasa-arvon neuvottelut lapsiperheissä

Abstract

Tämä Pro Gradu -tutkielma tarkastelee hoivan ja tasa-arvon neuvotteluja lapsiperheissä. Vuonna 2022 voimaan tullut perhevapaauudistus lisäsi isälle kiintiöityjen perhevapaiden määrää, sekä teki vapaiden pitämisestä joustavampaa. Perhevapaauudistus on ollut suomalaisen tasa-arvopolitiikan tavoitteena pitkään, sillä vaikka sosiaalipolitiikka on tukenut vanhempien yhtäläistä oikeutta työhön ja hoivaan, on isien pitämien perhevapaiden määrä jäänyt pieneksi. Tällä on nähty olevan merkittäviä vaikutuksia naisten työmarkkina-asemaan ja työelämän tasa-arvoon.

Tutkielman analyysi perustuu viiden pienen lapsen vanhemman parihaastatteluun. Aineiston avulla selvitetään sitä, miten perhevapaauudistukseen liittyvät tasa-arvotavoitteet tulevat eletyksi lapsiperheiden vanhempien arjessa. Tutkielmassa vastataan siihen, miten hoivasta perheissä neuvotellaan ja millaisia perusteluja jakoon liitetään, miten hoivan sukupuolittuneisuutta ylläpidetään tai murretaan ja millainen ymmärrys tasa-arvosta haastatteluissa rakentuu. Aineiston analyysi on inspiroitunut diskurssianalyysista.

Tutkielman teoreettinen tausta paikantuu hyvinvointivaltion tutkimukseen ja miten sukupuolten tasa-arvoa on Suomessa edistetty pohjoismaisen kahden elättäjän ja kahden hoivaajan -ideaalin mukaisesti. Tasa-arvon ajaminen ei kuitenkaan ole ollut suoraviivaista, vaan 1990-luvun hyvinvointivaltion uusliberalistinen käänne on merkinnyt familistisen perhepolitiikan ja perheiden valinnan vapauden vahvistumista. Lisäksi taustoitus avaa tasa-arvomallin kannalta tärkeää työn ja perheen yhdistämisen tutkimusta. Hoiva ja sukupuolitapaisuus analyyttisina käsitteinä jäsentävät analyysia.

Aineistosta muodostuu kaksi erilaista tapaa jakaa ja merkityksellistää hoivaa ja tasa-arvoa. Ne parit, joiden hoivan neuvotteluissa sukupuolitapaisuutta ylläpidettiin, merkityksellistivät hoivaa rennon refleksiivisyyden kautta. Tällöin hoivan jakoa kehysti ymmärrys tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, vaikka hoiva jakautui perinteisin tavoin. Rennon refleksiivisyyden kautta hoivan jako nähtiin arjen vaivattomana ja sujuvana etenemisenä ja tasa-arvo yhteisen hyvän eteen työskentelynä. Sukupuolitapaisuutta aktiivisesti murtamaan pyrkivien parien hoivan jakoa kuvastaa jakamisen järjestelmät, jotka ovat kompetenssiin ja preferenssiin perustuvia systemaattisia käytäntöjä. Hoiva merkityksellistyi näiden parien puheessa tiedostavana tasa-arvona, jonka tarkoituksena oli jakaa arjen kuormaa tasan. Haastatteluissa tasa-arvo rakentui limittäin hyvän vanhemmuuden kanssa.

Yhteiskunnan rakenteet ovat vaikuttaneen kaikkien parien hoivan neuvotteluihin. Niiden parien, joiden työmarkkina-asema poikkesi perinteisestä palkkatyöstä, oli vaikea tai lähes mahdoton jakaa perhevapaita. Kuvitellessaan yhdenlaisia perheitä, perhevapaajärjestelmä ei ota huomioon perheiden todellisia mahdollisuuksia jakaa hoivaa.