Laajennettu oppivelvollisuus - koulutuksen ilosanomaa vai marginaalien hallintaa? : Kriittinen diskurssianalyysi Helsingin Sanomien kirjoituksista vuosina 2019–2021
Ladataan...
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset3
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Pro gradu-työn tarkoituksena on tutkia laajennetun oppivelvollisuuden diskursiivista rakentumista
Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2019–2021. Laajennetun oppivelvollisuuden päämääränä
on, että jatkossa kaikilla kansalaisilla on vähintään toisen asteen tutkinto. Tiedotusvälineiden esittämät
kuvat laajennetusta oppivelvollisuudesta muovaavat yhteiskuntaa ja kulttuuria tavoin, jotka voivat olla
uutta luovia tai uusintavia. Uutisointi on tärkeää modernissa yhteiskunnassa ja median välityksellä
kansalaisilla on mahdollisuus saada tietoa. Samanaikaisesti tiedotusvälineet johdattavat yleisöään ja
suuntaavat sen arvoperustaa.
Tutkielma on laadullinen tutkimus ja tieteenfilosofiselta taustaltaan sosiokonstruktionistinen. Työ
paikantuu kriittiseen kasvatustieteeseen. Tutkimuksen aineisto koostuu 92:sta vuosina 2019–2021
Helsingin Sanomien digitaalisessa palvelussa julkaistusta kirjoituksesta, jotka käsittelevät laajennettua
oppivelvollisuutta. Tutkimusmenetelmä on kriittinen diskurssianalyysi. Analyysin taustalla on
Faircloughin kriittisen diskurssianalyysin viitekehys ja Foucault’ laisen perinteen mukaan diskurssi
ymmärretään yhteiskunnallis-historiallisena ilmiönä.
Aineistossa ilmeni kolme diskurssia. Yksilödiskurssissa korostuivat vapaus, kilpailukyky ja
oppioikeus. Sen taustalla vaikutti uusliberalistinen koulutuspolitiikan ideologia. Tasa-arvodiskurssi
painotti koulutususkoa, työllisyyttä ja tasa-arvoa, jotka pohjautuivat sosiaalisen pääoman ideologiaan.
Terapiadiskurssin keskeiset teemat olivat voimaantuminen, mielenterveys ja sisäinen yrittäjyys.
Diskurssi nojasi hyvinvoinnin ideologiaan. Yksilö- ja tasa-arvodiskurssien asema aineistossa oli
hegemoninen ja terapiadiskurssin vallitseva. Vaihtoehtoiset yhteiskuntakriittiset representaatiot jäivät
valta-asemaltaan alisteiseksi. Pääasioiksi nousivat eri tahojen laajennettua oppivelvollisuutta
puolustavat tai vastustavat argumentit. Koulutususko ja hallinnan mekanismit olivat kirjoituksissa
vahvasti läsnä.
Koulutus ei voi ratkaista yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuuden ongelmaa, mutta sillä on
velvollisuus arvioida toimintaansa kriittisesti ja edistää yhdenvertaisuutta. Kriittinen kasvatustiede
tarvitsee julkisessa keskustelussa enemmän tilaa, sillä yhteiskunnan syrjiviä ja ulossulkevia käytänteitä
tulee muuttaa. Tulevaisuudessa tarvitaan tutkimusta siitä, miten nuoret kuvaavat koulutuspolkujensa
valintakehyksiä ja millaisena he näkevät itsensä. Lisäksi keskeistä on tutkia opettajien ja koulutuksen
järjestäjien tapoja kategorisoida koulutukseen hakeutuvia nuoria sekä tapoja tuottaa
asiantuntijapuhetta ja asettaa yksilöitä erilaisiin positioihin.