”Ei aina kiitollista, mutta oikeasti merkityksellistä” : Lastensuojelun kokeneiden sosiaalityöntekijöiden sisäiset uratarinat

Abstract

Julkisessa keskustelussa kuulee usein lastensuojelutyön olevan mahdottoman vaikeaa ja jopa vastentahtoista työtä. Lastensuojelun kentällä tapaa kuitenkin useita kunnianhimoisesti ja sitoutuneesti työhönsä suhtautuvia sosiaalityöntekijöitä. Mikä siis pitää alan kokeneita ammattilaisia juuri lastensuojelun sosiaalityössä? Tämä tutkielma lähestyy kysymystä narratiivisella tutkimusotteella ja pohtii, miten lastensuojelutyössä jaksamiseen ja viihtymiseen liittyvistä merkityksistä neuvotellaan lastensuojelun työssä, vuorovaikutussuhteissa ja sosiaalityöntekijöiden sisäisessä ja ulkoisessa puheessa.

Tutkielman aineistona käytän kymmentä lastensuojelun kokeneen ammattilaisen uratarinaa. Aineisto on kerätty 1.2.–28.2.2025 välisenä aikana Tietoarkiston Penna-verkkopalvelussa. Tutkimuskutsua välitettiin Facebookin Sosiaalityön uraverkosto -sivustolla ja kollegiaalisen verkoston kautta viidellä eri hyvinvointialueella. Vastaajien ikä vaihteli 35–64-vuoden välillä ja työkokemusvuosia heillä oli 11–32 vuotta. Vastausten pituus vaihteli 177–500 sanan tai toisin sanoen 1329–3871 merkin välillä (merkit ilman välilyöntejä).

Pureudun tutkimusongelmaan sisäisen uratarinan käsitteen ja tarinallisen kiertokulun teorian avulla. Sisäisen uratarinan käsitteeseen sisältyy Sinikka Forsmanin (2010) ja Vilma Hännisen (2000) hengessä ajatus siitä, että työssä jaksamiseen vaikuttava sisäinen puhe syntyy vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja lastensuojelusta syntyneitä mielikuvia voidaan tulkita ja uudelleentulkita yhä uusiksi. Täydennän Hännisen (2000) tarinallisen kiertokulun teoriaa A.J. Greimasin (1980) aktanttimallilla, jotta lastensuojelun toimijoiden väliset suhteet voidaan ottaa monipuolisesti huomioon.

Uratarinoiden perusteella vastaajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä työuriinsa. Vastaajista moni kokee, ettei mistään muusta työstä saa samanlaista merkityksellisyyden kokemusta, kuin lastensuojelun sosiaalityöstä. Vaikka jokaisen vastaajan urapolku on yksilöllinen, urassa tapahtuneista muutoksissa, arvostuksissa, haluissa, intentioissa ja emootioissa voidaan havaita samankaltaisuuksia. Kokonaisuudessaan uratarinat jakautuvat kahteen luokkaan: sankari- ja selviytymistarinoihin. Lastensuojelun toimijoita ja heidän välisiä suhteitaan tarkastelemalla taas voi nähdä, että asiakassuhteet erityisesti lapsiin ja nuoriin ovat tärkeitä ja usein monimutkaisia. Asiakastyö osaltaan sekä kuormittaa että antaa työhön uutta virtaa.

Sisäisiä uratarinoita ja tarinallista kiertokulkua jäljittämällä nähdään, että sosiaalityöntekijä voi vaikuttaa omaan sisäiseen puheeseensa sisäisiä tarinoita muokkaamalla, kuten omia arvoja, haluja, intentioita ja emootioita reflektoimalla ja ”ajatuksen suosta” nostavia tarinoita kehittämällä. Oman ammatti-identiteettinsä voi rakentaa vahvaksi ja työhyvinvointia tukevaksi. Lastensuojelusta käytävällä ulkoisella puheella eli julkisella keskustelulla on myös vaikutusta jaksamiseen. Julkisessa keskustelussa päätetään, kenen tarinoita jaetaan tai päästetään ääneen. Jos uravalintaansa tyytyväisten sosiaalityöntekijöiden ääni kuuluu, sosiaaliseen tietovarantoon pääsee tarinoita siitä, kuinka lastensuojelutyössä on mahdollista jaksaa ja jatkaa jopa eläkeikään asti.