Opettajan keinot kiinnittää ja kuljettaa lapsia sadunlukemistilanteissa

Abstract

Tämän tapaustutkimuksen tavoite on selvittää mitä opetukseen kiinnittäviä keinoja opettajat hyödyntävät satuvuorovaikutustilanteissa. Tutkimus keskittyy lasten kuljettamisen keinoihin satuvuorovaikutustilanteessa ja siinä ilmeneviin kitkakohtiin tai haasteisiin, joissa lapsi on putoamassa opetuksen kulusta ja opettaja pyrkii kiinnittämään häntä takaisin satuvuorovaikutukseen. Tutkimuksessa analysoitiin myös, missä määrin satuvuorovaikutustilanteissa varhaiskasvatuksen opettajat käyttävät yhtä tai useampaa lasta kiinnittävää keinoa päällekkäin. Tutkimuksen aineisto on osa Janne Lepolan tehostetun satujenlukemisen SataKiel-projektia, jonka tarkoituksena oli soveltaa Ritva-Liisa Orvaston Seitsemän minuuttia sadulle -mallia (Orvasto & Levola, 2010) ja testata tehostetun sadunlukemisen toimivuutta viisivuotiaiden lasten varhaiskasvatusryhmissä. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä satuvideosta, jotka oli kuvattu syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Tutkija litteroi aineiston. Videoissa opettaja-lapsi -vuorovaikutusta analysoitiin käyttämällä soveltuvin osin Vuorovaikutus osana opettajan arviointiosaamista- toimintamallia (Pöysä, ym., 2021). Toimintamallin teemoista tarkasteltiin opettajan sensitiivisyyttä ja myönteistä ilmapiiriä, toiminnan organisointia ja motivointia sekä palautetta ja dialogisuutta. Tutkimuksen tulokset osoittivat satuvuorovaikutuksissa esiintyvän erityisesti lasten nimellä ja sadun kuvalla sekä myös positiivisella palautteella ja erilaisilla kysymyksillä kiinnittämistä. Satuvuorovaikutustilanteessa eniten esiintyvä lapsen kiinnittävä keino oli nimellä kiinnittäminen. Lisäksi satuvuorovaikutustilanteissa ilmeni opettajan sinnikkyyttä kiinnittää lapsia yhdellä tai useammalla samanaikaisella kiinnittävällä keinolla. Tutkimuksen tuloksia lasta kiinnittävistä keinoista voi soveltaa myös perusopetukseen opettajan kohdatessaan opetusvuorovaikutuksesta syrjäytymisvaarassa olevia oppilaita.