Jolkuti jolkuti, pysäh, hiljaisuus : imitatiivien muodostus ja semantiikka Juha Myllärin suomennoksissa Yoshihiro Takahashin sarjakuvista

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman aiheena on sarjakuvaefekteinä käytettävien imitatiivien semantiikka ja muodostaminen. Tutkimus on laadullinen ja kuuluu semantiikan ja pragmatiikan alaan. Tutkimuksen 145 imitatiivia kattava aineisto on kerätty Juha Myllärin suomentamista Yoshihiro Takahashin Hopeanuoli- ja Weed-sarjakuvista, joiden päähenkilöt ovat eläimen tavoin käyttäytyviä, mutta ihmisen tavoin replikoivia eläimiä.

Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia ilmiöitä imitatiivit kuvaavat ja millaisia merkityksiä ne näille ilmiöille antavat? Millaisista sanoista ja miten imitatiiveja tyypillisesti on muodostettu? Hypoteesi on, että aineistoon sisältyy selkeitä luokkia muodostavia ilmauksia mutta myös rakenteeltaan ja merkityksiltään poikkeuksellisia tapauksia.

Aineiston analyysi on toteutettu Microsoft Excel-ohjelman avulla luokittelemalla imitatiiveja niiden toimijan, kuvatun ilmiön, näihin liittyvien erityispiirteiden, mahdollisen kantasanan ja sen sanaluokan perusteella. Analyysissä imitatiivien kuvaamat ilmiöt jaetaan viiteen pääluokkaan: ääni, liike, teko, ilmiö ja tunne. Imitatiivien muodostamista käsitellään imitatiivin ja sen kantasanan suhteeseen perustuvan muototyyppijaottelun kautta sekä vertaamalla aineistoa Anni Jääskeläisen (2013) kuvauksiin yleisimmistä imitatiivihahmoista. Analyysin pohjalta laadittuja muototyyppejä ovat lyhennejohdos, katojohdos, haum-tyyppi, krits-tyyppi sekä hiljaisuus-tyyppi.

Tulokset osoittivat imitatiivien kuvaavan varsin monipuolisesti erityyppisiä ilmiöitä. Odotetusti esimerkiksi yksinkertaista liikkeen kuvausta oli paljon, mutta monet imitatiivit luonnehtivat myös muun muassa erilaisia tunnetiloja tai toimijoiden ominaisuuksia. Hypoteesin mukaisesti imitatiivit olivat monilta osin helposti luokiteltavissa, mutta aineistossa oli myös poikkeustapauksia, jotka eivät sopeutuneet hahmoteltuihin luokitteluihin tai olivat jollain lailla ristiriitaisia aiemman tutkimustiedon kanssa. Imitatiiveja on kokonaisuudessaan tutkittu vähän ja sarjakuvaimitatiiveja sitäkin vähemmän. Aiemmassa tutkimuksessa on keskitytty esimerkiksi puhutussa kielessä tai proosassa käytettyihin imitatiiveihin, vaikka sarjakuvan ilmaisutavat poikkeavat näistä monin tavoin. Sarjakuvaimitatiiveihin erikoistuva jatkotutkimus voisi johtaa kiinnostaviin tuloksiin ja monipuolistaa käsitystä imitatiiveista ja niiden käyttötavoista.