Siirtohinnoittelu suomalaisessa toimintaympäristössä

Abstract

Siirtohinnoittelua vaativaa konsernien sisäistä kauppaa on eri lähteiden mukaan 60–70 % koko maailmankaupasta. Näin ollen on maailmanlaajuisesti merkittävää, että kyseiset liiketoimet hinnoitellaan markkinaehtoisesti. Markkinaehtoperiaatteen noudattaminen edesauttaa siinä, että verot maksetaan niihin maihin, joissa arvonluonti tapahtuu ja sitä myötä verotus säilyy oikeudenmukaisena. Kahden megatrendin, globalisoitumisen ja digitalisaation, myötä moni liiketoiminta on kuitenkin muuttanut muotoaan ja arvonluontia ei voida enää määrittää tehtaan piippujen sijainnin perusteella. Megatrendien myötä aineettoman omaisuuden hyödyntämisen kasvaessa ja liiketoiminnan maantieteellisen hajautuessa myös siirtohinnoittelun prosessit monimutkaistuvat. Prosessien harmonisoimiseksi OECD julkaisee siirtohinnoitteluohjeita, joiden perusteella suurin osa maailman valtioista käsittelee siirtohinnoittelua. Valtiokohtaisissa käytänteissä on kuitenkin eroavaisuuksia ja siksi on perusteltua luoda katsaus nimenomaan suomalaiseen siirtohinnoitteluun. Tarkastelen tutkimuksessa siirtohinnoitteluprosessia suomalaisessa kontekstissa. Käsittelen tutkimusongelmaa aikaisemmissa tutkimuksissa auki jääneiden kysymysten pohjalta, liittyen esimerkiksi OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden merkitykseen siirtohinnoittelukäytäntöön ja eri siirtohinnoittelumenetelmien käyttöön. Tutkimuksen metodi on lainopillinen ja käytin lähdeaineistona OECD:n ja Verohallinnon julkaisuja sekä alan kirjallisuutta. Lisäksi haastattelin aiheen ympäriltä kokeneita asiantuntijoita. Haastattelut ovat suoritettu teemahaastatteluina, joissa olin laatinut kysymysrungon ja lähettänyt sen haastateltaville ennen haastattelua. Haastatelluista kaksi olivat verokonsultteja, yksi Verohallinnon erityisasiantuntija sekä yksi tuomioistuimen edustaja. Haastateltujen erilaiset taustat mahdollistivat asioiden tarkastelun eri näkökulmista. Tutkimuksen perusteella siirtohinnoittelumenetelmien käyttö on suoraviivaisempaa kuin teoriassa on käsitelty. Lisäksi kävi ilmi, että aineettomiin omaisuuseriin liittyvät arvonmääritykset ovat suhteellisen suurpiirteisiä. Siirtohinnoitteluprosessia leimaa epätäydellisen informaation aiheuttava epävarmuus arvonmäärityksiin liittyen. Tähän liittyen esitettiin, että veroviranomaiset panostaisivat yhä enemmän ennakoivaan toimintaan ja OECD tarjoaisi tarkemmat työkalut arvonmääritystapauksiin. Näistä etenkin ennakoivien toimenpiteiden tehostaminen olisi toimiva tapa vähentää siirtohinnoitteluun liittyviä veroriskejä sekä epävarmuustekijöitä. Tehostaminen kuitenkin vaatisi veroviranomaisen resurssien lisäämistä.