Market Entry Control in the EU Digital Internal Market Law: Comparing the EECC and the DSA Frameworks
Ladataan...
537.79 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset4
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
This thesis examines how market entry is regulated in the EU digital internal market under the European Electronic Communications Code and the Digital Services Act framework. The EECC is based on a general authorisation system and host state control, while the DSA relies on the home state control model of the e-Commerce Directive. The purpose of the thesis is to analyse whether fragmentation in the electronic communications sector is connected to the host state control approach, and if the proposed Digital Networks Act could solve these problems.
The method used is doctrinal legal research. The thesis interprets EU legislation, ECJ case law, Commission preparatory materials and reports, BEREC documents, and academic literature. The theoretical framework consists of the concepts of home state control, host state control and harmonisation, which are used to compare the market-entry models of the EECC and the DSA.
The thesis finds that the EECC’s general authorisation system has supported market entry to some extent but has not removed fragmentation caused by separate national authorisation systems. In comparison, the DSA creates a more centralised market-entry logic through home state control. The proposed Digital Networks Act would move electronic communications law towards deeper harmonisation. The conclusion is that it could support cross-border market entry but would not create a pure home state control model.
Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten markkinoillepääsyä säännellään EU:n digitaalisilla sisämarkkinoilla eurooppalaisen sähköisen viestinnän säännöstön (EECC) ja digipalvelusäädöksen (DSA) sääntelykehyksissä. Eurooppalainen sähköisen viestinnän säännöstö perustuu yleisvaltuutusjärjestelmään ja kohdevaltioperiaatteeseen, kun taas digipalvelusäädös nojaa sähköistä kaupankäyntiä koskevassa direktiivissä omaksuttuun alkuperävaltioperiaatteeseen. Tutkielman tarkoituksena on arvioida, liittyykö sähköisen viestinnän sektorin fragmentoituminen kohdevaltioperiaatteeseen perustuvaan sääntelymalliin ja voisiko ehdotettu digitaalisia verkkoja koskeva säädös (DNA) ratkaista näitä ongelmia.
Tutkielman metodina on lainoppi. Tutkielmassa käytetään lähteinä EU-lainsäädäntöä, Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, komission valmisteluasiakirjoja ja raportteja, BEREC:n asiakirjoja sekä oikeuskirjallisuutta. Teoreettinen viitekehys muodostuu alkuperävaltioperiaatteen, kohdevaltioperiaatteen ja yhdenmukaistamisen käsitteistä, joiden avulla vertaillaan markkinoillepääsyn sääntelyä näissä kahdessa sääntelykehyksessä.
Tutkielmassa huomataan, että eurooppalaisen sähköisen viestinnän säännöstön yleisvaltuutusjärjestelmä on jossain määrin tukenut markkinoillepääsyä, mutta se ei ole poistanut erillisistä kansallisista valtuutusjärjestelmistä johtuvaa pirstaloitumista. Digipalvelusäädöksen sääntelykehys puolestaan rakentuu keskitetymmän markkinoillepääsyn logiikan varaan, ja perustuu alkuperävaltioperiaatteeseen. Ehdotettu digitaalisia verkkoja koskeva säädös veisi sähköisen viestinnän sääntelyä yhdenmukaistamisen suuntaan. Johtopäätöksenä on, että säädös voisi tukea rajat ylittävää markkinoillepääsyä, mutta se ei loisi puhdasta alkuperävaltioperiaatteeseen perustuvaa mallia.