Migreeni

Abstract

Tämän kirjallisuuskatsauksen aiheena on migreeni, ja tarkoituksena on perehtyä migreeniin, erityisesti patofysiologiaan ja lääkehoitoon painottuen. Kirjallisuuskatsaus on toteutettu hakemalla tietoa erilaisista tietokannoista migreeniin, sen patofysiologiaan ja lääkehoitoon liittyvillä hakusanoilla. Tämän hakulausekkeeseen pohjautuneen tiedonhaun lisäksi työn edetessä olen hakenut kohdennetummin tietoa esimerkiksi eri lääkeaineista migreenin hoidossa. Migreeni on yleinen päänsärkysairaus, jota sairastaa noin 14% väestöstä. Se aiheuttaa merkittävästi sairauspoissaoloja. Migreenin diagnostiikassa voidaan erotella erityisesti auraton ja aurallinen migreeni, joista aurallinen voidaan edelleen jakaa useampaan eri luokkaan, joista yleisin on tyypillinen aurallinen migreeni. Lisäksi erillisenä diagnoosinaan tunnistetaan krooninen migreeni. Aurattoman migreenin oirekuvaan kuuluu toistuvat päänsärkykohtaukset, joissa särky on tyypillisesti sykkivää, toispuoleista ja kohtalaista tai kovaa. Lisäksi särkyyn liittyy tyypillisesti pahoinvointia, oksentelua, valonarkuutta ja ääniherkkyyttä. Auralliseen migreeniin puolestaan kuuluu edellä mainittujen aurattoman migreenikohtauksen piirteiden lisäksi auraoire tai useampia. Lisäksi kohtausta voi edeltää ennakko- eli prodromaalioireiden vaihe. Migreenikohtauksen ajatellaan alkavan aivorungon tumakkeista, joista käynnistyy leviävä kortikaalinen neuraalinen vaimeneminen. Tähän liittyen hermosolujen toiminta vaimenee etenevästi ja vastaavasti aivokuoren verenkierto vähenee, minkä katsotaan selittävän auraoireiden synnyn. Migreenin tarkat patofysiologiset mekanismit ovat kuitenkin edelleen epäselviä. Hoidoksi lieviin migreenikohtauksiin riittävät tulehduskipulääkkeet, esimerkiksi asetyylisalisyylihappo, parasetamoli ja ibuprofeeni ovat hyviä vaihtoehtoja. Spesifisempänä hoitona vaikeampiin migreenikohtauksiin voidaan käyttää triptaani-ryhmän lääkkeitä. Uutena markkinoille on tulossa kalsitoniinigeeniin liittyvän peptidin reseptoriin vaikuttavia lääkeaineita, joihin kuuluu sekä esto- että kohtaushoitoon soveltuvia lääkkeitä. Näiden lääkkeiden kehitys ja tutkimus on kuitenkin vielä jossain määrin kesken, ja todennäköisenä voidaan pitää sitä, että migreenin patofysiologian tietämyksen lisääntyessä myös lääkehoitovaihtoehdot lisääntyvät.