Asuminen suojelukohteessa : Kokemuksia asumisesta Unescon maailmanperintökohteessa Vanhassa Raumassa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa pyrin selvittämään, miten suojeltujen talojen asukkaat kokevat asumisen Rauman kaupungin historiallisessa keskustassa, Vanhassa Raumassa, joka on turisteja puoleensa vetävä Unescon maailmanperintökohde. Rauma on yksi maamme keskiaikaisista kaupungeista ja sen vanhan keskustan suojeltu rakennuskanta on pääosin peräisin 1800-luvulta. Vanha-Rauma sai suojelukaavan vuonna 1981 ja alueen asukkailla on siitä lähtien ollut vastuullinen rooli talojen kunnossapitäjinä ja säilyttäjinä. Hyvin säilyneenä kokonaisuutena se on edustanut myös yhteistä pohjoismaista puukaupunkiperinnettä Unescon maailmanperintölistalla vuodesta 1991 alkaen. Tutkielman pääaineistolähteenä käytän asukkaiden kotona Vanhassa Raumassa vuonna 2006 tehtyjä kvalitatiivisia teemahaastatteluita. Tutkimusotanta käsittää kuuden eri talon asukkaiden haastattelut. Asukkaita näissä taloissa oli yhteensä 10. Haastatelluista asukkaista puolet oli alun perin raumalaisia ja puolet ulkopaikkakunnilta Raumalle muuttaneita. Haastateltujen joukossa oli kaksi henkilöä, jotka asuivat Vanhassa Raumassa omissa lapsuudenkodeissaan. Heistä toinen oli syntynyt vuonna 1922 ja toinen vuonna 1942. Myöhemmin Vanhaan Raumaan muuttaneet voidaan jakaa 1970-, 1980- ja 1990- luvulla tulleisiin uusiin asukkaisiin. Vertailen eri aikoina Vanhaan Raumaan asumaan asettuneiden henkilöiden kokemuksia rakennussuojelusta ja asumisesta maailmanperintökohteessa. Tarkastelen suojeltua taloa sen asukkaan antamien merkitysten kautta. Lähestymistapa on täten ilmiökeskeinen. Asukkaiden henkilökohtaisiin kokemuksiin rakennussuojelusta vaikuttaa se, miten tietoisia he ovat suojelumääräysten tarkoituksesta. Pääasiassa kokemukset ovat olleet myönteisiä. Ne, jotka ovat muuttaneet alueelle suojelukaavan voimaantulon jälkeen, ovat itse valinneet asumisen suojelukohteessa. Ennen suojelua alueella asuneet ovat tottuneet vapaammin toteuttamaan omia rakennusprojektejaan. Oma vapauden kaipuu taloa koskevassa päätöksenteossa korostuu etenkin silloin, jos se on ollut jo useiden sukupolvien ajan saman suvun hallussa. Asuminen suojelukohteessa on yhteisesti jaettu elämäntapa, josta syntyy yhteisöllisyyden kokemus. Vanhassa Raumassa suurin osa haastatelluista asukkaista määrittelee talon julkivisun edustavan yhteisesti jaettua rakennuskulttuuriperintöä, johon liittyy myös omistajuuden mukanaan tuoma huoli. Asenteet turismiin ovat myönteisiä. Tarvittaessa yksityisyys Unescon maailmanperintökohteessa varmistetaan omalla portilla, joka sulkee suojiinsa sisäpihan puutarhan ja talon sisätilat.