Neurofilamentin kevytketju biomerkkiaineena Alzheimerin taudin diagnostiikassa ja seurannassa

Abstract

Alzheimerin tauti on yleisin dementiaa aiheuttava sairaus ja siitä kärsii noin 55 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Tulevaisuudessa luku tulee vain kasvamaan, ja siksi terveydenhuoltoon on kehitettävä tehokkaampia tapoja taudin havaitsemiseen ja seurantaan. Potilaan verinäytteen biomerkkiaineiden pitoisuuksien mittaaminen on ratkaisu tähän ongelmaan. Viime vuosina tutkimuksissa on oltu kiinnostuneita erityisesti neurofilamentin kevytketjun (engl. neurofilament light chain, NfL) potentiaalista toimia luotettavana biomerkkiaineena. Se on osa neurofilamentteja, jotka ovat hermoston tukirakenneproteiineja, joita esiintyy erityisesti myelinisoituneissa aksoneissa. NfL-pitoisuuksia on tutkimuksissa mitattu eri potilasryhmiltä, joihin sisältyy terveiden ja dementiapotilainen lisäksi henkilöitä, joilla on subjektiivinen kognitiivinen heikentyminen (eng. subjective cognitive decline, SCD) tai lievä kognitiivinen heikentyminen (mild cognitive impairment, MCI). Monissa tutkimuksissa noudatetaan NIA-AA:n (The National Institute on Aging – The Alzheimer’s Association) julkaisemia Alzheimerin prekliiniseen tutkimustyöhön tarkoitettuja luokituksia. Luokituksissa beeta-amyloidiplakkien esiintymistä pidetään tärkeänä taudin tunnusmerkkinä. Uusien tutkimusten mukaan tauproteiinin neurofibrillitakuilla on kuitenkin todettu olevan jopa merkittävämpi rooli taudin diagnostiikassa. NfL:ää vapautuu vereen aina, kun hermosolut rappeutuvat, joten se ei voi yksin toimia spesifisenä biomerkkiaineena Alzheimerin taudin havaitsemiseen. Yhdessä muiden biomerkkiaineiden, kuten 181- fosforyloidun tauproteiinin kanssa, sillä voitaisiin tulevaisuudessa pystyä diagnosoimaan prekliinistä vaihetta sairastavat potilaat. Lisäksi NfL:ää voidaan käyttää seurantabiomerkkiaineena ja prognostisena biomerkkiaineena. Tutkimuksissa on havaittu, että NfL-pitoisuuksien avulla pystyttäisiin seuraamaan etenkin prodromaalisen vaiheen etenemistä dementiaksi, ja ennustamaan taudin kehittymistä, kun sopivia viitearvoja saadaan laadittua uusien tutkimusten avulla. Lisäksi NfL- pitoisuudella on havaittu olevan selvä yhteys ohimolohkon atrofiaan ja glukoosimetabolian muutoksiin. Tulevaisuudessa tulee ratkaista vielä monia NfL:n käyttöön liittyviä haasteita. Kun sopivia ratkaisuja ongelmiin löydetään, voi NfL-pitoisuuksien mittaamisesta verinäytteistä tulla rutiinitoimenpide, jonka avulla terveydenhuolto sujuvoituu, ja potilainen elämänlaatu pysyy pidempään hyvänä.