Julkinen viestintä kilpailunrajoituksena

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen kysymyksiä siitä, milloin taloudellisten toimijoiden julkinen viestintä muodostuu kilpailun kannalta niin ongelmalliseksi, että viestintään olisi syytä puuttua, ja toisaalta mikä on kilpailuvalvojan keinovalikoima puuttumiseen. Tutkimus on lainopillinen: pyrin tapauskäytännön, tuoreiden potentiaalisesti ongelmallisten ilmiöiden sekä oikeus- ja taloustieteelliseen kirjallisuuden avulla selkiyttämään, milloin puuttuminen jopa seuraamusmaksuin on perusteltua ja toisaalta kuinka ennakoitavaa mahdollinen puuttuminen on yritysten näkökulmasta. Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että ilmiön haitallisuus tunnistetaan laajasti. Kun keskittyneillä markkinoilla toimiva yritys antaa ennakoivia ilmoituksia esimerkiksi tulevista hinnoista, joihin se ei itse ole vielä lopullisesti sitoutunut, puuttuminen on perusteltua. Kysymys kulminoituu viestinnän todellisen vastaanottajakunnan arviointiin: onko näennäisesti asiakkaille tai sijoittajille suunnatussa viestissä todellisuudessa mitään asiakkaita tai sijoittajia hyödyttävää informaatiota, vai onko viesti suunnattu ennen kaikkea lähimmille kilpailijoille.

Haitallisuudesta huolimatta ilmiöön ei vaikuttaisi kilpailuvalvojan näkökulmasta olevan täysin kivutonta puuttua juridisesti ainakaan seuraamusmaksujen kautta, kun viestijöinä on yrityksiä. Sen sijaan yritysten yhteenliittymien osalta kaksi tuoretta kotimaista tapausta osoittavat, että julkisiin hintasuosituksiin todella puututaan. Usean yrityksen harjoittaessa vastaavaa viestintää peräkkäin ei ongelmaa puuttumisvälineiden suhteen juurikaan pitäisi olla: yritysten välinen kommunikaatio muodostaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan tarkoittaman yhdenmukaistetun menettelytavan, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua, kun kommunikointi koskee yritysten tulevia aikeita. Tilanne on haastavampi, kun ongelmalliseksi koettuun viestintään syyllistyy vain yksi yritys. Joka tapauksessa taloustieteellinen tutkimus osoittaa, ettei hinnoilla signalointi ole yhtä tehokas koordinoinnin väline kuin täysimittainen kartellisopimus. Näin ensisijaisen toimenpiteen tulisikin olla signaloinnin taustalla olevan mahdollisen kartellin tai muun yhteistyön paljastaminen.