Vain yksi heistä selviytyi : Viimeisen ihmisen argumentti ympäristöfilosofiassa

Abstract

Tämä tutkielma on katsaus ympäristöfilosofiassa sovellettavaan viimeisen ihmisen argumenttiin ja sen teoreettiseen taustaan. Vakiintuneimmasta nimikkeestään huolimatta kyseessä on ajatuskoe, jota Richard Sylvan (ent. Routley) on alun perin hyödyntänyt tarkoituksenaan osoittaa luonnon ei-instrumentaalinen arvo. Argumentti on esitetty ensimmäistä kertaa 1970-luvulla osana laajempaa ympäristöeettistä keskustelua luonnon moraaliseen arvoon liittyen.

Käytän tutkielmassa päälähteenä Sylvanin ja Val Plumwoodin (ent. Routley) vuonna 1980 julkaisemaa artikkelia ”Human Chauvinism and Enviromental Philosophy”. Artikkeli tarjoaa laajan katsauksen argumentin esittämisen taustasyille sekä avaa argumentista vedettäviä johtopäätöksiä ja niiden seurauksia. Tämän lisäksi hyödynnän John Passmoren (1974) tekemää hahmotelmaa länsimaisesta luontosuhteesta, jossa ihmisen nähdään olevan valta-asemassa suhteessa kaikkeen muuhun olemassa olevaan. Näkemyksen mukaan ihminen on jotain muuta luontoa erityisempää, jolla on oikeus hyödyntää luontoa mielivaltaisesti ja joka on aiheuttamastaan vahingosta vastuussa ainoastaan muille ihmisille. Hyödynnän Sylvanin ja Plumwoodin argumentointia esittäessäni tämän kannan olevan ongelmallinen. Lisäksi esitän, että ihmisen itseoikeutettu valta-asema suhteessa muuhun luontoon voidaan nähdä 2020-luvulla vallitsevissa länsimaisissa asenteissa. Esittelen viimeisen ihmisen argumenttiin kohdistunutta kritiikkiä Martin Petersonin ja Per Sandinin artikkelin ”The Last Man Argument Revisited” (2013) avulla ja arvioin kritiikin uskottavuutta. Lopuksi pohdin argumentin muita mahdollisia käyttö- ja onnistumistapoja.