Digitaalisten terveyspalveluiden vaikutus hoidon jatkuvuuteen perusterveydenhuollossa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan digitaalisten terveyspalveluiden vaikutusta hoidon jatkuvuuteen suomalaisessa julkisessa perusterveydenhuollossa. Aihe on ajankohtainen, sillä digiklinikoiden kattavuus Suomen hyvinvointialueilla nousi toukokuussa 2025 jo yli 80 prosenttiin Manner-Suomen väestöstä, mutta niiden vaikutuksista palvelujärjestelmään tiedetään vielä melko vähän. Digipalveluiden uskotaan tehostavan terveydenhuollon toimintaa ja alentavan kustannuksia, mutta samaan aikaan on epäselvää, miten ne vaikuttavat hoidon laatuun. Hoidon jatkuvuuden on aiemmissa, lähinnä kansainvälisissä tutkimuksissa todettu olevan yhteydessä matalampiin kustannuksiin sekä parempiin terveysvaikutuksiin, joten kysymys siitä, miten digiklinikan käyttöönotto vaikuttaa juuri tähän laatutekijään, on taloustieteellisesti kiinnostava ja erityisen tärkeä ottaen huomioon Suomen terveydenhuoltojärjestelmän nykyiset kustannuspaineet. Tutkielman empiirisessä osassa hyödynnetään Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vaiheittaista digiklinikan käyttöönottoa kymmenessä kunnassa vuosina 2021-2024. Vastemuuttujana käytetään THL:n vuosittaista Bice-Boxerman-jatkuvuusindeksiä (COCI), jota tarkastellaan erikseen lääkäri- ja hoitajakäynneillä sekä molempien aritmeettisena keskiarvona. Menetelmänä sovelletaan Callaway & Sant'Annan (2021) porrastettua erot eroissa -estimointia (staggered DiD), jossa eri vuosina digiklinikan käyttöönottaneita kuntakohortteja vertaillaan niihin kuntiin, jotka eivät vielä tarkasteluhetkellä ole ottaneet sitä käyttöön. Tämän lisäksi hoidon jatkuvuuden taloudellista ja yhteiskunnallista merkitystä taustoitetaan laajasti kirjallisuuskatsauksen avulla, jossa käsitellään muun muassa hoidon jatkuvuuden mittaamista, sen yhteyttä kustannuksiin ja terveysvaikutuksiin sekä digipalveluiden mahdollisia hyötyjä ja kustannuksia perusterveydenhuollossa. Tulosten perusteella digiklinikan käyttöönotolla ei ole tilastollisesti merkitsevää vaikutusta hoidon jatkuvuuteen. Aggregoidut ATT-arviot jäävät pieniksi (kaikki käynnit −0,014, lääkärikäynnit −0,029, hoitajakäynnit −0,015), ja luottamusvälit kattavat nollan hoidon jälkeen kaikissa tapauksissa. Yksittäisenä havaintona lääkärikäyntien käyttöönottovuoden estimaatti (−0,037, p = 0,045) ylitti viiden prosentin merkitsevyysrajan, mutta vaikutus hälveni nopeasti seuraavina vuosina eikä toistunut muilla mittareilla. Tulos asettuu hyvin aiemman kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden joukkoon, jossa digipalveluiden vaikutus hoidon jatkuvuuteen on jäänyt vaihtelevaksi ja vaikeasti yleistettäväksi. Aineiston pieni koko (10 kuntaa) rajoittaa kuitenkin tutkimuksen tilastollista voimaa, eikä pieniä vaikutuksia voi täysin sulkea pois. Tulosta voi osaltaan selittää myös se, että suomalaisen perusterveydenhuollon hoidon jatkuvuus on jo lähtökohtaisesti melko matalalla tasolla verrattuna esimerkiksi jonkinlaisen omalääkärimallin mukaan toimiviin verrokkimaihin. Tutkielman tulokset tarjoavat kuitenkin hyödyllisen empiirisen lähtökohdan tuleville tutkimuksille sekä digipalveluiden organisointia koskeville politiikkapäätöksille.