Nykytanssia vanhalla köysitehtaalla Manillan tehdastilojen muutos 1990–2010-luvuilla

Abstract

Tutkimuksessa käsitellään köysitehdas Oy Manilla Ab:n tehdasrakennusten tilallista muutosta keskittyen erityisesti tehtaan uudelleenkäyttöönoton vaiheeseen 1990–2010-luvuilla. Turun Itäisellä Rantakadulla sijaitseva kiinteistö on osa vanhaa Aurajokisuun telakka- ja teollisuusaluetta, jonka Museovirasto on määritellyt myös valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Tontin kolmea rakennusta on laajennettu vaiheittain, vuosina 1866–1950, erilaisten teollisuusyritysten tarpeita vastaaviksi. Tehdasrakennukset ovat toimineet viinanpolttimona (Aura Ångbränneri), remmitehtaana (Dana) ja köysitehtaana (Manilla). Teollisuustoiminnassa rakennukset ovat olleet viimeksi 1980-luvulla, jonka jälkeen ne jäivät lähes tyhjilleen. Kiinteistön ostanut rakennustoimisto aikoi ensin saneerata tiloihin loft-asuntoja kunnes päätti purkaa rakennukset. Manillan tehdassalia vuodesta 1991 vuokrannut nykytanssiyhdistys Aurinkobaletti ry näki rakennuksissa potentiaalia turkulaisten kulttuuritoimijoiden silloiseen tilatarpeeseen ja perusti tehtaan suojelua sekä uuskäyttöä ajaneen Pro Manillasäätiön vuonna 1997. Säätiö käynnisti neuvottelut rakennustoimiston, Turun kaupungin ja museoviranomaisten kanssa, minkä myötä vanhan köysitehtaan rakennukset säilytettiin ja kunnostettiin luovan alan käyttöön 2000-luvulla.

Vanha köysitehdas määriteltiin muutosprosessissa osaksi teollista kulttuuriperintöä ja rakennuskokonaisuus nimitettiin ’Manillan kulttuuritehtaaksi’. Uudet taide- ja kulttuuritoiminnot haastoivat kaupunkisuunnittelun käsitykset rappeutuvasta ja ongelmallisesta tehdaskiinteistöstä kohti vetovoimaista ja elävää kulttuurikeskusta. Rosoinen tehdastila sai uusia sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä uuden käyttäjäryhmänsä myötä, kokoamalla turkulaisia luovan alan toimijoita saman katon alle. Muun muassa tehdasrakennuksissa joka vuosi pidettävän poikkitaiteellisen tapahtuman Tehdasfestivaali Manifestin tavoitteena on yhä vahvistaa ’Manillan kulttuuritehtaan’ omaehtoisuutta osana urbaania, kokemuksellista kaupunkitilaa. Tekeminen on vanhoissa tehdasrakennuksissa vaihtunut köydenpunomisesta nykytanssin koreografioiksi, teollisuussalit teatterinäyttämöiksi.

Manillan tehtaan muutosprosessia on tarkasteltu tutkimuksessa rakennetun tilan analyysin keinoin havaittuna, käsitteellistettynä ja elettynä tilana. Teollisuustoiminnalta vapautuneiden rakennusten analyysi heijastaa myös laajemmin sosiaalisen ja materiaalisen ympäristön vuorovaikutussuhdetta – tilan arkisen käytön ja kokemusten suhdetta yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin sekä kaupunkikehitykseen. Manillan tehdastilojen muutos on esimerkki paikallistason toimijoiden luomista vaihtoehtoisista visioista hylättyjen rakennusten käytölle.