Avioero-osituksen sovittelu

Abstract

Tutkielman aiheena ja tutkimusongelmana on avioero-osituksen sovittelusäännös erityisesti harkintakriteerien osalta ja millaiseksi osituksen sovittelusäännöksen harkintakriteerien sisältö on muotoutunut lain esitöiden, oikeuskirjallisuuden sekä oikeuskäytännön perusteella. Aviovarallisuusyhteyden purkamiseen liittyvä sääntely on edelleen ajankohtaista yhteiskunnassamme ja siten myös ajatus varallisuuden oikeudenmukaisesta jakamisesta. Sovittelusäännös on myös osa varallisuuden oikeudenmukaista jakoa silloin, kun puolittamisperiaatteen puhdas noudattaminen tai omaisuuden erottelu johtaisi kohtuuttomuuteen. Tutkielman tarkoituksena on selventää harkintakriteerien sisältöä osana sovitteluharkintaa. Sovittelusäännös on avoin normi, joten tarkoituksena on nostaa esiin esitöissä, oikeuskirjallisuudessa sekä oikeuskäytännössä syntyneet määritelmät, painotukset ja mahdolliset oikeusohjeet. Tutkielman tarkoituksena on myös nostaa sovittelusäännös tuoreemman tarkastelun kohteeksi, sillä vaarana avoimen normin osalta on, että tämä saattaa jäädä harvoin sovellettavaksi poikkeussäännökseksi, vaikka edellytykset sovitteluun olisivat olemassa. Tutkielmassa olen käyttänyt lainopillista näkökulmaa. Tärkeimpänä kirjallisuuslähteenä on käytetty Pertti Välimäen väitöskirjaa Osituksen sovittelu vuodelta 1995, mutta myös lain esitöillä, muulla oikeuskirjallisuudella sekä oikeuskäytännöllä on ollut tutkielmassani keskeinen merkitys. Tutkielman perusteella osituksen sovittelusäännöksen yleisille edellytyksille tai harkintakriteereille ei löydy yksityiskohtaisia määritelmiä. Lain esitöiden, oikeuskirjallisuuden sekä oikeuskäytännön perusteella on kuitenkin löydettävissä sovitteluharkintaa täsmentäviä kannanottoja eikä kyse ole siten säännöksestä, jolla ei ole yksittäistapauksen ulkopuolella merkityssisältöä. Selkeää on, että panostukseen viittaavat harkintakriteerit saavat suuremman painoarvon sovitteluharkinnassa, mutta esimerkiksi tarveperusteitakaan ei ole täysin torjuttu. Osituksen sovittelusäännös olisi kuitenkin hyvä ottaa laajemman tutkimuksen kohteeksi, jotta saadaan selville, miten osituksen sovittelusäännös harkintakriteereineen nähdään oikeusoppineiden keskuudessa käytännössä, mutta tutkimus olisi tarpeellista myös siksi, että voidaan arvioida, pystyykö osituksen sovittelusäännös edelleen sellaisenaan vastaamaan nyky-yhteiskunnan uusiin instituutioihin.