Haavoittuvuuden etiikka hoidossa ja kliinisessä tutkimuksessa

Abstract

<p>Haavoittuvuutta on perinteisesti kuvattu sekä yksilöön että ryhmään tai ihmisyhteisöön liittyvänä ominaisuutena. Haavoittuvina ryhminä on pidetty esimerkiksi pakolaisia, eri tavoin vammaisia ja vakavasti sairastuneita. Haavoittuvuutta pidetään tärkeänä ilmiönä, mutta itse käsitteen määritteleminen teoreettisesti tyydyttävällä ja käytäntöön soveltuvalla tavalla on osoittautunut vaikeaksi. Haavoittuviksi määriteltyjen ihmisten tai ryhmien kuvaukset ovat usein joko rajauksiltaan epämääräisiä tai liian laajoja ja kategorisia. Määrittelemme tässä artikkelissa haavoittuvuuden tavalla, joka ratkaisee aiempiin määritelmiin liittyviä ongelmia ja jota voidaan käytännössä hyödyntää terveydenhuollossa ja lääketieteellisessä tutkimuksessa väärinkohtelun välttämiseksi ja haittojen minimoimiseksi. Esittelemme ihmisarvon kunnioittamisen vaatimukselle rakentuvan periaate-etiikan näkökulmasta keskitason moraaliperiaatteita täydentävän haavoittuvuuden periaatteen. Se määrittelee terveydenhuollon toimijoille velvollisuuden pyrkiä tunnistamaan potilaan haavoittuvuus ja ehkäisemään tälle mahdollisesti koituvia haittoja.<br></p>