Niskan piiskaniskuvamma

Abstract

Niskan retkahdus- eli piiskaniskuvammaa käsiteltiin kanadalaisessa työryhmässä Quebec task force (QTF) vuonna 1995 ja tuolta ajalta on vammatyypin tuorein määritelmä: ”Retkahdusvamman aiheuttaa kiihtyvyys-hidastuvuusmekanismilla niskaan kohdistuva energia. Vamman syynä voi olla peräänajo- tai kylkikolari, mutta myös esimerkiksi sukellus liian matalaan veteen. Isku voi aiheuttaa luu- tai pehmytosavaurioita.” (Lindgren & Miettinen, 2004). Yleisimpiä piiskaniskuvamman oireita ovat niskakipu ja -jäykkyys, takaraivopäänsärky, rinta-lannerangan kivut ja yläraajan tuntohäiriöt (Bannister, Amirfeyz, Kelley, & Gargan, 2009). Yleisimpien oireiden lisäksi potilaat voivat valitella epämääräisiä oireita, kuten lihasheikkoutta, näköhäiriöitä, tinnitusta ja päänsärkyä (Lindgren & Miettinen, 2004). Oireiden kroonistumisen taustalla arvellaan olevan rangan tai pehmytkudosten patologis-anatominen vaurio, mutta elimellisten vammojen lisäksi psyykkiset ja psykososiaaliset taustat kytkeytynevät tähän vahvasti. On esimerkiksi havaittu, että piiskaniskuvamman seuraukset ovat vakavammat, mikäli vammatapahtumaa edeltää psykiatrinen sairaus, vastuu huollettavista tai aiemmat vammaan liittymättömät runsaat lääkärikäynnit (Bannister et al., 2009). Tässä syventävässä työssä käsitellään niskan piiskaniskuvammaa, sen biomekaniikkaa ja relevanttia anatomiaa. Työn osana tehtiin dissektiotyö pakastevainajalla. Dissektiotyön suorituksesta ja anatomisista rakenteista taltioitiin kuvamateriaalia käytettäväksi opinnäytetyössä.