Eloisaa kasvitaidetta : kasvit toimijoina 2010-luvun suomalaisessa taiteessa

Abstract

Tutkielman lähtökohtana on tarkastella eläviä kasveja aktiivisina toimijoina suomalaisessa 2010-luvun taiteessa. Kutsun tämäntyyppistä, eläviin kasveihin perustuvaa taidetta kasvitaiteeksi. Ennakko-oletukseni on, että elävät kasvit osana taideteoksia muuttavat teosten vastaanottoa elävöittämällä kokemusta ja avaten uusia yhteyksiä inhimillisen ja ei-inhimillisen maailman välillä. Tutkielmani tarkoitus onkin selvittää: miten kasvitaiteen teoksia voidaan lähestyä, millainen rooli elävillä kasveilla voi olla taiteessa ja millaisia mahdollisuuksia niillä on tätä kautta vaikuttaa etääntyneeseen luontosuhteeseemme?

Valikoin runsaan aineiston joukosta kuusi kohtaamaani teosta, joita lähestyn kolmen keskeiseksi katsomani teeman, tilan, äänen ja ajan kautta. Tilaa käsittelevässä luvussa tarkastelen Raimo Saarisen teosta Marttyyrit (2019) ja Lilli Haapalan teosta Tutkimusmatkoja paikkoihin (joita ei ole) (2020). Ääneen keskittyvässä luvussa käsiteltävät teokset ovat Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin Emigranttitarha (2006–2018) sekä Fern Orchestran Kasvijamit (2018). Aikaan kietoutuvassa luvussa puolestaan tarkastelen IC-98:n Khronoksen taloa (2016–2017) sekä Emma Rönnholmin ja Salla Vapaavuoren yhteistä teosta Mielipidepalsta (2017/2019).

Lähestyn teoksia posthumanismin ja uusmaterialismin näkökulmista hyödyntäen teosanalyyseissä myös omaa kokemustani. Keskeisimpiä kirjallisia lähteitä teosten kohtaamiseen liittyen ovat yhteiskuntateoreetikko Jane Bennettin teos Vibrant Matter: A Political Ecology of Things (2010) ja taiteentutkija Tuija Kokkosen väitöskirja Esityksen mahdollinen luonto: suhde ei-inhimilliseen esitystapahtumassa keston ja potentiaalisuuden näkökulmasta (2017). Kasvien roolia ja toimijuutta pohtiessani nojaan ennen kaikkea filosofi Michael Marderin teokseen Plant-thinking: A Philosophy of Vegetal Life (2013) ja biologi Daniel Chamovitzin teokseen What a Plant Knows: A Field Guide to the Senses (2012). Luontosuhteesta kirjoittaessani syvennyn antroposeenin käsitteeseen hyödyntäen erityisesti kulttuurintutkija Heather Davisin ja filosofi Etienne Turpinin editoimaa kirjaa Art in the Anthropocene (2015).

Teosanalyysit paljastavat yllättäviä samaistumisen tunteita inhimillisten ja ei-inhimillisten kasvikehojen välillä häivyttäen samalla rajaa usein toisistaan erotettujen luonnon ja kulttuurin välillä. Kaikki teokset nostavat myös esiin pohdinnan arvoisia asioita antroposentrisestä yhteiskunnastamme ja ihmisen toiminnasta siinä. Näin ne herättävät pohtimaan paitsi suhdettamme luontoon, myös mahdollisuuksiamme kohdella sitä entistä paremmin.