K.L. v X and the Horizontal Direct Effect of Directives and Fundamental Rights
Ladataan...
641.82 KB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
The Court of Justice has consistently denied directives horizontal direct effect in its established case law. Despite this prohibition, however, it has developed several mechanisms that grant directives various legal effects in relationships between private parties. At times, these effects have in practice come close to resembling horizontal direct effect. This contradiction, which undermines legal certainty, has long been regarded as a central and contested issue in debates on the reach of EU law in relations between private actors.
The same problem of the reach of EU law also involves the horizontal direct effect of fundamental rights. In the Court’s case law, directives and fundamental rights have at times been invoked together in ways that can be seen as further weakening the practical significance of the prohibition on directives’ horizontal direct effect.
This thesis examines how the interaction between the doctrines on the horizontal direct effect of directives and of fundamental rights has developed in the case law of the Court of Justice. The central focus is on the recent judgment in K.L. v X. The analysis considers how K.L. v X has reshaped the conditions under which a directive may trigger the applicability of the Charter in a horizontal dispute, and how the evolving relationship between directives and fundamental rights relates to the Court’s consistent refusal to recognise horizontal direct effect for directives.
The research is mainly legal-dogmatic in nature, seeking to interpret and systematise the case law of the Court of Justice. It also evaluates the development of the case law with particular emphasis on legal certainty. In addition, it offers a normative assessment of how the horizontal direct effect of fundamental rights should develop in light of the findings.
The conclusion is that, following K.L. v X, a directive may trigger the application of the Charter in disputes between private parties without the earlier requirement of an intrinsic link between the directive and the Charter provision. In addition, a directive may also serve to specify the content of the applicable fundamental right, although this still requires such a link. The findings further demonstrate that K.L. v X and the preceding case law have in practice weakened the prohibition on directives’ horizontal direct effect.
On this basis, it is argued that although the recognition of the horizontal direct effect of fundamental rights is in many respects a positive development, its application should remain subject to strict conditions, which the Court of Justice ought to define more clearly.
EU-tuomioistuin on vakituuneessa oikeuskäytännössään kieltänyt direktiivien horisontaalisen
välittömän vaikutuksen. Tästä kiellosta huolimatta se on kuitenkin kehittänyt useita keinoja antaa
direktiiveille erilaisia oikeusvaikutuksia yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa. Ajoittain
nämä vaikutukset ovat käytännössä rinnastuneet horisontaaliseen välittömään oikeusvaikutukseen.
Tätä oikeusvarmuutta heikentävää ristiriitaa on jo pitkään pidetty keskeisenä ja kiistanalaisena
kysymyksenä keskusteluissa EU-oikeuden ulottuvuudesta yksityisten oikeussubjektien välisiin
suhteisiin.
Samaan EU-oikeuden ulottuvuuden problematiikkaan liittyy perusoikeuksien horisontaalinen välitön
vaikutus. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä direktiiveihin ja perusoikeuksiin on toisinaan vedottu
yhdessä tavoilla, joiden voidaan katsoa entisestään heikentävän direktiivien horisontaalisen välittömän
oikeusvaikutuksen kiellon käytännön merkitystä.
Tämä tutkielma tarkastelee, miten direktiivien ja perusoikeuksien horisontaalista välitöntä
oikeusvaikutusta koskevien oppien välinen vuorovaikutus on kehittynyt EU-tuomioistuimen
oikeuskäytännössä. Keskeinen tarkastelun kohde on viimeaikainen K.L. v X-tuomio. Tutkielmassa
arvioidaan, miten K.L. v X on muokannut edellytyksiä, joiden täyttyessä direktiivi voi laukaista
perusoikeuskirjan soveltamisen horisontaalisessa riidassa, sekä miten direktiivien ja perusoikeuksien
muuttuva suhde suhteutuu tuomioistuimen johdonmukaiseen linjaan kieltää direktiiveiltä
horisontaalinen välitön vaikutus.
Tutkielma keskittyy EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön tulkintaan ja systematisointiin, ja on tältä
osin luonteeltaan oikeusdogmaattinen. Lisäksi tutkielmassa pyritään arvioimaan oikeuskäytännön
kehitystä erityisesti oikeusvarmuuden näkökulmasta. Tutkielmassa esitetään myös normatiivinen arvio
siitä, miten perusoikeuksien horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen tulisi kehittyä tutkielman
johtopäätösten valossa.
Tutkielmassa johtopäätöksenä on, että K.L. v X-tuomion jälkeen direktiivi voi laukaista
perusoikeuskirjan soveltamisen yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa ilman aiempaa
vaatimusta kiinteästä yhteydestä direktiivin ja perusoikeuskirjan säännöksen välillä. Tämän lisäksi
direktiivi voi myös täsmentää sovellettavan perusoikeuden sisältöä, mikä kuitenkin vaatii yhä kiinteän
yhteyden direktiivin ja kyseisen perusoikeuden välillä. Lisäksi tutkielmassa tehdyt havainnot
osoittavat K.L. v X-tuomio ja sitä edeltävä oikeuskäytäntö heikentävät käytännössä direktiivien
horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen kiellon merkitystä.
Näiden tulosten perusteella tutkielma esittää, että vaikka perusoikeuksien horisontaalisen välittömän
oikeusvaikutuksen tunnustaminen on monin tavoin myönteinen kehitys, sen soveltamisen tulisi
jatkossakin perustua tiukkoihin edellytyksiin, jotka EU-tuomioistuimen olisi syytä määritellä
täsmällisemmin.