Hevonpaska-alttiuden yhteys salaliittoteorioihin uskomiseen

Pro gradu -tutkielma
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset36

Verkkojulkaisu

DOI

Tiivistelmä

Salaliittoteorioihin uskominen on haitallista yksilölle itselleen sekä yhteisölle. Salaliittoteorioihin uskominen on yhteydessä esimerkiksi alhaisempaan fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, poliittiseen passiivisuuteen sekä tiede- ja rokotevastaisuuteen. Salaliittoteorioihin uskomisen taustalla on yksilöllisiä tekijöitä kuten sukupuoli ja koulutustaso, sekä tiedollisia, eksistentiaalisia ja sosiaalisia motiiveja. Salaliittoteorioihin uskomista on selitetty myös niiden viihdearvolla. Niihin uskotaan, koska ne herättävät tunteita ja kiinnostavat ihmisiä. Ihmisten huomion ja kiinnostuksen herättäminen on myös hevonpaskan keskeinen tavoite. Hevonpaska-alttius kuvaa yksilön taipumusta tulkita merkityksettömiä sisältöjä merkityksellisiksi, ja on yhteydessä esimerkiksi riskiin päätyä huijauksien uhriksi. Salaliittoteorioihin uskomisen ja hevonpaska-alttiuden taustalla on samoja tekijöitä, ja on perusteltua selvittää hevonpaska-alttiuden roolia salaliittoteorioihin uskomisessa. Mitä paremmin salaliittoteorioihin uskomiseen vaikuttavien tekijöiden joukkoa tunnetaan, sitä paremmin niiden haitallisilta vaikutuksilta voidaan pyrkiä suojautumaan. Tässä Pro gradu -tutkielmassa selvitettiin hevonpaska-alttiuden yhteyttä salaliittoteoria- ja asiatekstitarinoiden uskottavuus- ja viihdyttävyysarvioihin. Tutkimuksen kontrollimuuttujina olivat ikä, koulutustaso ja sukupuoli. Tutkimuksen analyysit perustuivat 132 tutkittavan aineistoon, joka kerättiin netissä täytettävällä kyselyllä. Aineisto analysoitiin monimuuttujaregressiolla. Korkeampi hevonpaska-alttius ennusti korkeampia uskottavuusarvioita sekä salaliittoteoria- että asiatekstitarinoille. Korkeampi hevonpaska-alttius ennusti korkeampia viihdyttävyysarvioita, mutta tarinoiden tekstityypillä ei ollut eroa. Tässä tutkimuksessa hevonpaska-alttius ei vaikuttanut salaliittoteoriatarinoiden uskottavuus- tai viihdyttävyysarvioihin eri tavalla asiatekstitarinoihin verrattuna. Kontrollimuuttujista korkeammalla koulutustasolla oli yhteys alhaisempiin uskottavuus- ja viihdyttävyysarvioihin. Iällä tai sukupuolella ei havaittu olevan merkitseviä yhteyksiä. Hevonpaska-alttius ei siis ollut erityisesti yhteydessä salaliittoteoriatarinoihin uskomiseen, vaan ennusti korkeampia uskottavuus- ja viihdyttävyysarvioita yleisesti tekstityypistä riippumatta. Tutkimus antoi tukea hevonpaska-alttiuden mittarin suomenkielisen version toimivuudelle, sekä tarjosi arvokasta tietoa hevonpaska-alttiuden yhteydestä tarinoihin uskomiseen ylipäänsä, vaikka vaikutuksista erityisesti salaliittoteorioihin uskomisen osalta tarvitaan lisää tutkimusta.

item.page.okmtext