Kiveen hakatut kohtalot

Abstract

Vapautettujen orjien elämä keisariajan Roomassa ja Pompeijissa oli jatkuvaa tasapainoilua. Miten nousta yhteiskunnallisessa asemassa ylöspäin, mutta samalla jättää menneisyyden leima taakse? Tässä työssä tarkastellaan piirtokirjoitusten kautta, miten vapautetut orjat rakensivat uutta sosiaalista asemaansa ja ammatillista identiteettiään. Samalla vertaillaan, erosivatko Roomassa ja Pompeijissa käytetyt ilmaisutavat toisistaan ja mitä näistä eroista voidaan päätellä.

Aineistona ovat Rooman (CIL VI) ja Pompeijin (CIL IV & X) piirtokirjoitukset, joita täydennetään Juvenaliksen satiireilla ja Plinius Nuoremman kirjeillä. Tutkimuksessa käytetään temaattista analyysiä, jossa nämä kirjoitukset jaetaan kolmeen pääteemaan (ammatillinen identiteetti, sosiaalinen nousu ja yhteisöllisyys), sekä vertailevaa analyysiä, jossa tarkastellaan Rooman ja Pompeijin välisiä eroja.

Tuloksista voidaan ainakin päätellä, että Roomassa menestyksen taustalla vaikuttivat hyvät suhteet entisiin isäntiin, myös keisarillisilla suhteilla oli merkitystä. Pompeijin piirtokirjoituksissa ammatillinen menestys ja itsenäisyys nousivat selkeämmin esiin. Teksteistä voidaan tulkita myös jonkin asteista kauppiaiden ja käsityöläisten ylpeyttä. Roomassa tärkeää oli se, kenet tunsi, Pompeijissa taas se, mitä oli itse saavuttanut. Piirtokirjoitukset eivät kerro vain siitä, keitä nämä ihmiset olivat, vaan myös siitä, miten he halusivat tulla muistetuksi kuolemansa jälkeen.