Rakkauden pedagogiikan perusteet : Narratiivinen kirjallisuuskatsaus rakkaudesta sitä kasvun ja kasvatuksen näkökulmasta katsoen

Abstract

Tutkielma on narratiivinen kirjallisuuskatsaus rakkaudesta sitä kasvun ja kasvatuksen näkökulmasta katsoen. Työn tavoitteena on muodostaa tutkimuskirjallisuuden pohjalta rakkauden pedagogiikan perusteet.

Tutkielman lähdeaineisto koostuu Erich Frommin, Paulo Freiren, Simone Weilin, Miguel de Unamunon ja Smiley Blantonin sekä heidän kommentaariensa pohdinnoista rakkaudesta ja pedagogiikasta. Lisäksi lähteenä on Hannah Arendtin tulkintaa Augustinuksen rakkauden käsitteestä.

Tutkimuksessa rakkauden pedagogiikan perusteiksi muotoutui seitsemän periaatetta rakastamisesta ja kasvatuksesta.

Kaikki rakastaminen alkaa itserakkaudesta. Itserakkaus on ehto toisten rakastamiselle. Jos pystyy rakastamaan toisia ihmisiä, rakastaa myös itseään. Rakkaus on sekä yhteistyötä että jatkuvaa aktiivista toimintaa. Se on ensin yhteyttä itsen kanssa ja itseyhteyden jälkeen samanaikaista yhteyttä toisten itseyhteyden kanssa. Myös itsekärsimys ja myötäkärsiminen ovat rakastamista. Ihminen haluaa ja tarvitsee sitä, että häntä kohtaan tunnetaan rakkautta eli myötäkärsimystä.

Kasvatus edellyttää rakkautta, dialogia ja vuorovaikutusta. Ilman rakkautta ei ole dialogia. Ilman dialogia ei ole vuorovaikutusta. Ilman vuorovaikutusta ei ole kasvatusta. Kasvattajan itsekasvatus on rakkaudellisen pedagogiikan keskiössä. Niin kuin rakastamisessa, tulee kasvattamisessakin aloittaa itsestä. Kasvattaakseen toisia kasvattajan tulee ensin tutustua itseensä ja määritellä itselleen kasvatustavoitteet ja harjaannuttaa ajattelu- ja toimintatapojaan sekä tunnetaitojaan itseään reflektoimalla.

Kasvatus on suuri kutsumustehtävä. Sitä tulee toteuttaa olemalla syvällisesti kiinnostunut kasvatettavista, heidän kohtaloistaan ja vuorovaikutuksessa olemisesta heidän kanssaan. Pedagogisen rakkauden tehtävä on auttaa kasvatettavaa kasvamaan omaan suuntaan, omaksi itsekseen ja onnellisena olemiseen.