Lapsen osallistumista koskevat oikeudet huollossa : erityiskysymyksenä lapsen kuuleminen huoltoriidassa

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan lapsen oikeudellista asemaa huollossa omana erityiskysymyksenään lapsen kuuleminen huoltoriidassa. Lapsen asemasta sekä kuulemisesta huoltoriidassa säädetään laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (8.4.1983/361). Lapsenhuoltolaki on ajalta, jolloin lapsen osallisuutta turvaavat kansainväliset velvoitteemme eivät vielä olleet voimassa, mistä syystä tarve tarkastella kyseistä lakia lapsen osallisuuden valossa uudelleen on ilmeinen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mistä lapsen oikeus osallistua ja tulla kuulluksi huoltoaan koskevassa asiassa voidaan säädöstasolla johtaa, eli mistä lapsen osallisuus näissä tilanteissa saa institutionaalisen tukensa. Lisäksi tutkimus pyrkii tarkastelemaan, miten lapsenhuoltolain lapsen kuulemista koskeva säännös kestää lapsen osallisuuden vaatimuksen.

Tutkimuksessa käytetty metodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Tutkimuksessa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus asetetaan normatiiviseksi mittapuuksi, jonka kautta lapsenhuoltolain lapsen osallisuuteen, erityisesti lapsen kuulemiseen, liittyviä säännöksiä tarkastellaan. Näin ollen voidaan puhua oikeusperustaisesta lähestymistavasta (”Rights-based approach”). Tutkimuksessa hyödynnetään myös oikeusvertailevaa otetta perehdyttäessä lapsioikeuden vahvaan periaatteeseen ja oikeussääntöön, lapsen etuun, sekä sen kulttuurisesti vaihteleviin tulkintoihin. Tutkimuksessa katsotaan yhteyshakuisesti myös muiden tieteiden suuntaan. Monitieteellisellä yhteistyöllä voidaan hahmottaa lapsen osallisuutta ottaen huomioon lapsiin liittyvien prosessien erityislaatuisuuden sekä tapauskohtaisuuden.

Tutkimuksessa havaitaan, että vahvimmin lapsen oikeus osallistua huoltoaan koskevassa asiassa voidaan johtaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, tarkemmin sen 12 artiklasta. Lapsen oikeuksien yleissopimuksen näkökulmasta lapsen etu ei ylipäätään voi toteutua, ellei lasta ole kuultu. Lapsen osallisuus ja kuuleminen tulee näin ollen turvata lapsenhuoltolaissa aiempaa paremmin ja lapsiystävällisemmin.

Lapsen huoltoa koskevien prosessien tapauskohtaisuudesta johtuen ei kuitenkaan ole mahdollista vetää yleistä ehdotonta linjaa lapsen kuulemisen tavalle. Kysymys lapsen osallisuudesta kulminoituu kysymykseksi lapsen osallisuuden ja lapsen suojelun välisestä punninnasta kussakin yksittäistapauksessa. Punninnan tulosta ei voida lukita ennalta annetuin ehdottomin säännöin, jolloin lapsenhuoltolain yleinen, kaikkien lasten oikeutta tulla kuulluksi rajoittava säännös ei ole lapsen oikeuksien kannalta asianmukainen. Kuulemisen tavan tulee aina palvella lapsen etua, jonka selvittämisessä lapsen näkemyksillä on tärkeä, mutta ei yksinomainen painoarvo.