Taidemuseo kohtaamisen paikkana : kahdeksasluokkalaiset taidetta testaamassa

Abstract

Taidetestaajat on Suomen historian suurin nuorille suunnattu kulttuurihanke, joka on tavoittanut lukuvuosina 2017–2020 suurimman osan maan kahdeksasluokkalaisista. Hankkeen tiimoilta kahdeksasluokkalaiset ovat päässeet kahdelle Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin rahoittamalle taidevierailulle esimerkiksi teatteriin, konserttiin tai taidemuseoon. Tässä Pro gradu -tutkielmassa seurattiin neljän kahdeksannen luokan Taidetestaajat-käyntiä nykytaiteen museossa. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaisia merkityksiä kahdeksasluokkalaiset antavat kohtaamalleen nykytaiteelle Taidetestaajat-käynnillä. Kiinnostuneita oltiin myös siitä, millaisiin teoksiin ja teemoihin nuoret kiinnittävät näyttelyssä huomionsa sekä miten he jatkavat näitä teemoja sarjakuvissaan ja keskusteluissaan. Tutkielma on konstruktivistis-narratiivisesti suuntautunut laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkimusote on lähtökohdiltaan tulkitseva. Tutkielman päätutkimusaineisto koostuu nuorten Taidetestaajat-vierailulla tekemistä 45 kaksiruutuisesta sarjakuvasta, joihin suhtauduttiin ennen kaikkea oppilaiden kuvallisina kertomuksina. Tukevana aineistona toimivat oppilaiden näyttelykierroksella videoimat keskustelut valitusta taideteoksesta. Tutkimusaineiston analysoinnissa hyödynnettiin narratiivisen analyysin lisäksi sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin avulla eriteltiin laajaa sarjakuva-aineistoa sekä muodostettiin tyypillisten tarinoiden luokat. Nykytaiteen näyttelyssä kahdeksasluokkalaiset kiinnittivät huomionsa erityisesti suurikokoisiin ja kolmiulotteisiin teoksiin, jotka varastivat huomion esimerkiksi liikkeellään. Tällaisia teoksia olivat muun muassa koko huoneen valloittaneet installaatiot ja videoteokset. Teoksien teemoista oppilaat tarttuivat erityisesti aikaan ja sen suhteellisuuteen, teknologiaan ja valvontaan sekä maailman tuhoutumisen ajatuksiin. Nuoret kehittelivät teosten teemoja ja merkityksiä yleensä synkempään suuntaan, kohti onnetonta loppua. Sarjakuvien tapahtumia väritettiin kuitenkin usein ironian ja parodian keinoin; se antoi mahdollisuuden nauraen käsitellä vakaviakin aiheita. Merkityksiä teoksille annettiin vahvasti inhimillisestä näkökulmasta sekä oppilaiden keskinäisissä keskusteluissa että sarjakuvissa. Nykytaiteelle annetut merkitykset nousivat osin taiteesta itsestään, mutta nuoret sekoittivat joukkoon myös omaa kuvastoaan, jolloin teokset jäivät lavasteen rooliin, eikä niiden teemoja pohdittu kovinkaan syvällisesti. Nuorten keskinäiset keskustelut taiteesta olivat selvästi merkityssisällöiltään köyhempiä kuin itsenäisesti tehdyt sarjakuvat. Tämä nostaa esiin kasvavan tarpeen taidekuvista keskustelemiselle ja omien tulkintojen perustelemiselle myös koulumaailmassa, sillä yksittäisten taidevierailujen ajalliset resurssit ovat taiteen tulkinnan taitojen kannalta riittämättömät.