Käsityön aineenopettajien kokemuksia ensiaputaitojen käytöstä

avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset4

Verkkojulkaisu

DOI

Tiivistelmä

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisia kokemuksia käsityön aineenopettajilla on ensiaputaitojen käytöstä ja käsityön oppimisympäristöissä tapahtuneista tapaturmista. Opettajien ensiapuosaamista ja käsitöissä tapahtuneita tapaturmia on tutkittu Suomessa vähän, mutta sen sijaan oppilaitosturvallisuus on saanut paljon huomiota tieteellisissä tutkimuksissa. Aikaisemmat tutkimukset ovat keskittyneet esimerkiksi turvallisuusosaamiseen, sen kehittämiseen, sekä riskien tiedostamiseen ja niiden hallintaan. Käsityön aineenopettajat ovat vastuussa opetuksensa turvallisuudesta ja tapaturman sattuessa heidän tulisi osata myös toimia vaadittavalla tavalla. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena, joka välitettiin TAO r.y:n ja Käsityönopettajien liiton avulla heidän jäsenistöilleen. Kysely koostui ensiapuun, tapaturmiin ja pitkäaikaissairauksiin liittyvistä suljetuista monivalinta- ja matriisikysymyksistä sekä avoimista kysymyksistä. Vastaajat olivat käsityön aineenopettajan tutkinnon suorittaneita ja käsityön aineenopettajan työtehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Vastaajien joukossa oli pääosin teknistä työtä ja tekstiilityötä opettavia henkilöitä, mutta osa kertoi opettavansa molempia sisältöjä. Kyselyn tuottamat avoimet vastaukset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, mutta tuloksien esittelyyn on käytetty myös määrällistä aineistoa laadullisen analyysin tuloksien tukena. Tuloksien mukaan käsityön aineenopettajat ovat kiinnostuneita ensiapuun liittyvistä asioista ja he pitävät niitä tärkeänä osana ammattiosaamista. Kaikki vastaajat (N=59) olivat joutuneet antamaan ensiapua erilaisissa tilanteissa. Yleisimmät ensiaputilanteet liittyivät haavojen ja ruhjeiden ensiapuun, mutta myös muita tilanteita mainittiin kuten palovammat ja erilaiset pitkäaikaissairauksien aiheuttamat ensiaputilanteet. Vastaajat arvioivat omat taitonsa pääosin hyviksi, mutta he olivat epävarmempia pitkäaikaissairauksien aiheuttamien ensiaputilanteiden kohdalla. Tulosten mukaan suurin osa käsityön oppimisympäristön tapaturmista oli lieviä, mutta vakaviakin tapaturmia raportoitiin. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että ensiapuosaaminen on tärkeä taito käsityön aineenopettajan työtehtävissä työskenteleville opettajille. Ensiapukoulutus ei kuitenkaan takaa sitä, että henkilö osaa tapaturman sattuessa toimia oikein, mutta ainakin säännöllinen kouluttautuminen lisää mahdollisuuksia toimia oikein. Tutkimus antoi myös lisää tietoa käsityön oppimisympäristöille tyypillisistä tapaturmista, niiden aiheuttajista, sekä tapaturmien vakavuudesta.

item.page.okmtext