Läheistahon kohtuullisen palkan arviointi maksajan konkurssissa

Abstract

Tutkielmassa käsitellään sitä, mitä seikkoja läheistahon kohtuullisen palkan arvioinnissa konkurssitilanteessa voidaan aihetta koskevien lakien, lain esitöiden ja oikeuskirjallisuuden perusteella ottaa huomioon ja arvioidaan sitä, miten näitä seikkoja on oikeuskäytännössä huomioitu palkan kohtuullisuutta arvioitaessa. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan sitä, onko oikeuskäytännössä muodostunut kohtuulliseksi palkaksi hyväksyttävää määrää. Tutkimuksen kohteena on erityisesti korkeimman oikeuden sekä hovioikeuden kohtuutonta palkkaa käsittelevä oikeuskäytäntö. Tutkimuksen perusteella korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on muodostunut selkeä linja sitä koskien, millaisten muotosäännösten noudattaminen on edellytys sille, että suoritusta voidaan pitää palkkana. Suorituksen pitäminen palkkana on edellytys sille, että palkkasuorituksen kohtuullisuus voi ylipäätänsä tulla arvioitavaksi. Kohtuuttoman palkan arvioinnin kannalta keskeisimmät säännökset ovat takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 7 §:n mukainen kohtuuttoman etuuden peräytyminen sekä rikoslain 39 luvun 1 §:n mukainen velallisen epärehellisyys. Tutkimuksen perusteella kohtuullisen palkan arvioinnissa huomioitavia seikkoja koskien ei ole oikeuskäytännössä muodostunut selkeää, yhtenäistä linjaa. Aihetta koskevissa laeissa, lain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä palkan kohtuullisuuden arvioinnissa huomioitavia seikkoja on oikeuskäytännössä huomioitu, mutta niiden huomioiminen tai soveltaminen oikeustapauksissa on ollut epäyhtenäistä. Palkan kohtuullisuus tulee ratkaista kokonaisarvion perusteella, jonka johdosta kussakin tapauksessa sovellettavaksi tulevat kohtuullisuuteen vaikuttavat seikat vaihtelevat. Tutkimuksen perusteella oikeuskäytännössä ei myöskään ole muodostunut palkalle kohtuulliseksi katsottavaa määrää, vaikkakin joitakin yleisluontoisia johtopäätöksiä palkan määrää koskien voidaan oikeuskäytännöstä tehdä.