Eläintenpitokielto turvaamistoimena ja käräjäoikeuden ratkaisukäytännössä : – tuomittaessa vastaaja eläinsuojelurikoksesta tai törkeästä eläinsuojelurikoksesta
Ladataan...
1.01 MB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset2
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on eläintenpitokielto, sen sääntely ja käräjäoikeuskäytäntö. Kaksiosaisessa
tutkielmassa tarkastellaan eläintenpitokiellon sääntelyä osana oikeusjärjestystä ja käräjäoikeuksien
soveltamiskäytäntöä kiellon määräämisessä.
Eläintenpitokieltoon voidaan määrätä viiden perusterikoksen johdosta: perusmuotoisen
eläinsuojelurikoksen, törkeän eläinsuojelurikoksen, lievän eläinsuojelurikoksen,
eläinsuojelurikkomuksen ja eläinkuljetusrikkomuksen perusteella. Kiellot voivat olla laajuudeltaan
yleisiä tai rajattuja, elinikäisiä tai määräaikaisia ja sisältää poikkeuksia. Yleisimmin kiellot liittyvät
eläinsuojelurikoksiin ja törkeisiin eläinsuojelurikoksiin, minkä vuoksi nämä kaksi rikosta on valittu
tutkielman tarkastelun kohteeksi.
Tutkielma on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa selvitettiin lainopillisin metodein
voimassaolevan oikeuden sisältöä, erityisesti eläinsuojelurikosten ja eläintenpitokiellon sääntelyn sekä
sen määräämisen oikeudellisen perustan osalta. Tämän perusteella muodostettiin eläinsuojelurikoksen
tunnusmerkistöstä ”tyyppitapaus” Tämä lainopillinen osa toimii teoreettisena viitekehyksenä
tutkielman toiselle, empiiriselle osalle.
Toisen osan metodi on empiirinen, ja se perustuu 440 käräjäoikeustuomion analysointiin, kun vastaaja
on tuomittu joko perusmuotoisesta tai törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja syyttäjä on vaatinut
vastaajalle eläintenpitokieltoa. Tutkielmassa tuomioaineistosta selvitettiin kvantifioimalla rikosten
erityspiirteitä liittyen kohde-eläimiin, eläinten määrään, määrättyyn rangaistukseen, määrättyyn
kieltoon ja kiellon määräämisen perusteluihin. Lisäksi perusteluja kuvailtiin laadullisesti
tyypittelemällä. Eniten esiintyvää rikostyyppiä verrattiin tutkielman ensimmäisen osan
tyyppitapaukseen. Tietoa tuomioaineiston rikospiirteistä yhdistettiin kiellon määräämisen käytäntöön,
sen selvittämiseksi onko aineistosta löydettävissä yleistettävää tulkintalinjaa sille minkä tyyppisistä
eläinsuojelurikoksista yleisesti tuomitaan kuinka pitkiä tai laajoja kieltoja.
Kun tarkastellaan lainopillisen osan perusmuotoisen eläinsuojelurikoksen tyyppitapausta, osaltaan se
sopii oikeuskäytännön tyypilliseen syyksi luettuun rikokseen, osittain tyyppitapaus eroaa käytännöstä.
Yleisin tekotapa oli eläimen ravitsemuksen laiminlyönti. Yleisimmin määrättiin kolmen vuoden
eläintenpitokielto. Perusmuotoiset eläinsuojelurikokset kohdistuivat valtaosin pieniin seura- ja
harrastuseläimiin, törkeät sen sijaan tuotantoeläimiin.
Lähtökohtaisesti eläintenpitokielto määrättiin laajempana ja pidempänä, kun perusterikoksen
rangaistus oli ankarampi. Kieltojen määräämisessä on suurta hajontaa ja käytäntö on suhteellisen
epäyhtenäistä. Kielto jätettiin määräämättä noin neljäsosassa perusmuotoisia eläinsuojelurikoksia.
Kiellon määräämättä jättämisen perusteluista todettiin, että eri tapauksissa samanlaiset tosiseikat
saattoivat johtaa kiellon määräämisessä vastakkaiseen suuntaan.