Alaikäisen vahingonkorvausvastuu lapsen perusoikeussuojan näkökulmasta

Abstract

Tutkielma tarkastelee alaikäisten vahingonkorvausvastuuta, josta säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 2 luvun 2 pykälässä. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin, miten lapsen vahingonkorvausvastuu määräytyy voimassa olevassa oikeudessa. Varsinaisina tutkimuskysymyksinä selvitetään, mitkä ovat alaikäisen vahingonkorvausvastuun ongelmakohtia eli ns. kipupisteitä lapsen perusoikeussuojan näkökulmasta sekä mitä ongelmia alaikäisiä koskevan vahingonkorvaussäännöksen viimeaikaisessa soveltamisessa on havaittavissa lapsen perusoikeussuojan näkökulmasta. Näiden selvitysten avulla vastataan siihen, miten VahL 2:2 §:ää tulisi tulkita, jotta tulkinta olisi paras mahdollinen lapsen perusoikeussuojan toteutumisen näkökulmasta.

Tutkielma on lainopillinen, ja siinä tarkastellaan voimassa olevaa oikeutta osin kriittisesti perusoikeusmyönteisestä näkökulmasta. Tutkielmassa hyödynnetään vahingonkorvauslain ja sen esitöiden ohella lapsen oikeuksien sopimusta, lapsen oikeuksien komitean yleiskommentteja sekä laajasti oikeuskirjallisuutta. Pääasiallisena empiirisenä aineistona hyödynnetään tutkimusaineistoa, joka on koottu vuosina 2010–2022 annetuista tuomioistuinratkaisuista, joissa on sovellettu VahL 2:2 §:ää. Keskeisinä menetelminä aineiston tarkastelussa hyödynnetään laadullista sisällönanalyysia sekä aineistolähtöistä teemoittelua.

Alaikäisten vahingonkorvausvastuussa ja VahL 2:2 §:n soveltamiskäytännössä on havaittavissa useita ongelmia lapsen perusoikeussuojan näkökulmasta. Näitä kipupisteitä ovat korvausvastuusta aiheutuvat taloudelliset haasteet ja velkaantuminen, lasten eriarvoinen kohtelu, koulutusmahdollisuuksien kaventuminen, oikeusturvan epävarma toteutuminen oikeusprosessissa sekä korvausvastuun rangaistuksenomainen luonne. Lisäksi viimeaikaisessa oikeuskäytännössä esiin tulleita ongelmia ovat säännöksen soveltamisen harkinnanvaraisuus, perusteluiden niukkuus, korvausvastuun yhteisvastuullisuus sekä korvaussumman suuruus suhteessa vahingonaiheuttajan tuloihin tai varallisuuteen.

Tutkielman mukaan VahL 2:2 §:n perusoikeusmyönteinen ja mahdollisimman hyvin lapsen edun huomioiva tulkinta koostuu viidestä minimiperiaatteesta, jotka ovat sovittelun ja vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien hyödyntäminen ensisijaisena keinona, säännöksen soveltaminen kaikkiin alle 18-vuotiaisiin, aidosti kohtuullinen korvaussumma, korvausvastuun rajaaminen yhteisvastuullisuuden sijaan sekä viivästyskoron sovittelu.