Vaikean allergisen astman omalitsumabihoito Tyksissä vuosien 2006–2016 aikana

Abstract

Vaikeaa astmaa sairastavien tehokas hoito on haaste terveydenhuollolle hankalan oirekuvan ja perinteisten hoitojen tehottomuuden vuoksi. Suomalaisista noin 10 % sairastaa astmaa ja vaikean astman osuus kaikista astmaa sairastavista on noin 3 %. Astma ja erityisesti vaikea astma on heterogeeninen sairaus, jota on pyritty kuvaamaan erilaisilla alatyyppijaoilla. Kiinnostus alatyyppeihin on jatkuvasti lisääntynyt viime vuosien aikana uusien täsmälääkkeiden kehittelyn myötä. Omalitsumabi on monoklonaalinen immunoglobuliini E:n (IgE) vasta-aine ja pisimpään käytössä ollut vaikean astman biologinen lääke. Sen teho on hyvin dokumentoitu useissa tutkimuksissa vaikeaa allergista astmaa sairastavilla. Omalitsumabin hoitovaste ilmenee ensisijaisesti astman pahenemisvaiheiden ja tablettimuotoisen glukokortikoidin tarpeen vähenemisenä sekä elämänlaadun paranemisena. Aiemmissa tutkimuksissa suotuisa hoitovaste on saavutettu 60–80 %:lla hoitoa saaneista potilaista. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida potilasryhmää, joka sai Tyksissä vuosina 2006–2016 omalitsumabia vaikean astman hoitoon. Lisäksi tavoitteena oli kartoittaa hoidon tehoa ja hyvän hoitovasteen ennustetekijöitä. Aineistona oli 60 hoitoa saanutta potilasta, joilta arvioitiin hoitovastetta mahdollisesti ennustavia kliinisiä piirteitä. Hoitovasteen arviointiin käytettiin GETE-mittaria (Global Evaluation of Treatment Effectiveness). Potilaista 60 % sai omalitsumabista hyvän hoitovasteen. Tutkimuksen vaikeaa allergista astmaa sairastavilla potilailla oli runsaasti liitännäissairauksia ja monien potilaiden huonon hoitotasapainon taustalla oli luultavasti myös muita syitä kuin allergia. Hoitovaste ilmeni ennen kaikkea tablettimuotoista glukokortikoidikuuria vaatineiden astman pahenemisvaiheiden vähenemisenä (p < 0,0001). Lisäksi kurkunpään oireet olivat yhteydessä huonoon hoitovasteeseen. Nenäpolyyppien esiintyminen oli lähes tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä suotuisaan hoitovasteeseen. Viitettä varhaisen diagnoosi-iän yhteydestä hyvään hoitovasteeseen ja runsaan ylläpitolääkityksen yhteydestä huonoon hoitovasteeseen oli havaittavissa. Nämä erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä.