Henkilökohtainen läsnäolo ja kuuleminen tuomioistuimessa - syytetyn oikeus vai velvollisuus? : Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Abstract

Oikeusprosessien pitkäkestoisuus ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat herättäneet laajaa keskustelua. Yleinen käsitys sekä oikeusoppineiden että maallikoiden keskuudessa on, että oikeusprosessit ovat monimutkaisia ja niiden hitauden voidaan katsoa myös vaarantavan asianosaisten oikeusturvaa. Rikosasioissa kärsijöinä ovat sekä syytetty, uhri että tämän omaiset. Rikosprosessin jouduttamista koskevissa päätöksissä ja toimissa nousevat esiin vastakkaisia intressejä ja argumentteja – yhtäältä yhteiskunnalle niistä mahdollisesti koituvat taloudelliset säästöt ja toisaalta huoli rikosasiain syytetyn oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja oikeudesta tulla asiassaan kuulluksi. Kuulemisoikeutta voidaan pitää keskeisenä prosessioikeudellisena menettelyperiaatteena. Voimaantulleiden lainsäädäntömuutosten voidaan todeta puuttuneen tämän periaatteen säännönmukaiseen ja automaattiseen noudattamiseen. Tämän kirjoitustyön tarkoituksena on keskittyä nimenomaisesti rikosprosessiin ja sen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja syytetyn oikeusturvaa koskeviin vaatimuksiin sekä kuvaamaan lainvalmisteluprosessia, joka johti oikeudenkäymiskaaren ja lain oikeudenkäynnistä rikosasioissa koskevien säädösten muuttamiseen siltä osin, kuin kyse on syytetyn läsnäolovelvollisuudesta tuomioistuimessa rikosasiaa käsiteltäessä. Tutkimusmetodi on prosessioikeudellisia menettelyvaatimuksia kuvatessa lainopillista, kun taas lainvalmisteluprosessia tarkastellaan laadullisessa empiirisessä tutkimuksessa, jossa tutkimuksen kohteena oleva aineisto on valmista lainsäätämiseen liittyvää aineistoa.