Alakoululaisten motivaatio liikuntatunneilla opettajien näkökulmasta sekä opettajien käyttämät keinot motivoinnissa ja myönteisen liikuntasuhteen muodostumiseksi

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alakoulun luokanopettajien käsityksiä oppilaiden liikuntamotivaatiosta sekä niitä keinoja, joilla opettajat pyrkivät tukemaan motivaatiota osana liikunnanopetusta. Tutkimuksen lähtökohtana oli ajankohtainen tarve syventää ymmärrystä niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat oppilaiden suhtautumiseen koululiikuntaan, sekä siitä, millaisin pedagogisin menetelmin opettajat kokivat voivansa edistää myönteisen liikuntasuhteen rakentumista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui itsemääräämisteoriaan, jonka mukaan sisäisen motivaation perustana ovat yksilön kokemukset autonomiasta, pätevyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastatteluihin osallistui viisi liikuntaa opettavaa luokanopettajaa eri alakouluista. Haastattelut toteutettiin keväällä 2025 ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin huolellisesti osana analyysiprosessia. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Analyysin tavoitteena oli tunnistaa keskeisiä teemoja ja opettajien tulkintoja, jotka ilmaisivat lasten liikuntamotivaatiota ja sen tukemista koulukontekstissa. Tulosten perusteella opettajat kokivat oppilaiden liikuntamotivaation pääosin vahvaksi, mutta yksilöllisesti ja tilannesidonnaisesti vaihtelevaksi. Motivaatio ilmeni erityisesti aktiivisena osallistumisena, oma-aloitteisuutena ja haluna kehittyä. Toisaalta epävarmuus, pelko epäonnistumisesta sekä kielteiset aikaisemmat kokemukset saattoivat heikentää osallistumishalukkuutta. Ulkoisista tekijöistä merkittäviksi nousivat ryhmän ilmapiiri, kodin liikunta-asenteet sekä liikunnanopetuksen sisältöjen mielekkyys ja oppimisympäristön toimivuus. Opettajat kuvasivat hyödyntäneensä monipuolisia pedagogisia lähestymistapoja, kuten positiivista palautetta, leikillisyyttä, pelillisyyttä, osallistamista ja tehtävien eriyttämistä. Oppilastuntemus näyttäytyi keskeisenä edellytyksenä motivaation tukemiselle. Lisäksi opettajat pyrkivät vahvistamaan oppilaiden myönteistä liikuntasuhdetta tarjoamalla monipuolisia ja innostavia liikuntakokemuksia sekä toimimalla itse liikunnallisen elämäntavan mallintajina. Tulokset tukivat aiempaa tutkimustietoa sekä itsemääräämisteoreettista käsitystä motivaation rakentumisesta yksilön ja sosiaalisen ympäristön vuorovaikutuksessa. Tulosten perusteella opettajalla oli keskeinen rooli oppilaiden liikuntamotivaation ja liikuntasuhteen tukemisessa. Oppilaslähtöinen ja sensitiivinen opetustapa, joka huomioi lasten yksilölliset tarpeet ja mahdollistaa toimintaan vaikuttamisen, näyttäytyi merkityksellisenä motivaation kannalta. Tutkimus oli myös yhteiskunnallisesti ajankohtainen, sillä liikunnallisen elämäntavan edistäminen sisällytettiin perusopetuksen tavoitteisiin vuonna 2025 hyväksytyn lakimuutoksen myötä. Koska tutkimus toteutettiin pro gradu -tutkielmana, aineisto oli määrällisesti rajallinen, eikä tavoitteena ollut tulosten yleistettävyys. Tulokset ovat kuitenkin suuntaa antavia ja tarjoavat ajankohtaista, käytännönläheistä tietoa siitä, miten alakoulun opettajat kokevat lasten liikuntamotivaation ja millaisin keinoin he pyrkivät sitä tukemaan. Tutkimuksen havainnot voivat toimia pohjana jatkotutkimukselle sekä opetuskäytännön kehittämiselle, erityisesti kun etsitään keinoja tukea lasten pitkäkestoista liikuntasuhdetta ja hyvinvointia koulukontekstissa.