Lapsi asianomistajana ja rikosprosessin kesto

Abstract

Tutkielmassa käsitellään rikosprosessin kestoon liittyvää sääntelyä pahoinpitelyrikosten lapsiasianomistajien kannalta. Lisäksi analysoidaan empiirisen tapaustutkimuksen keinoin rikosprosessin kestoa ja sitä selittäviä tekijöitä esimerkkitapauksissa. Lapsiin kohdistuneiden rikosten pitkät käsittelyajat ovat tunnustettu ongelma. Lainsäädäntö asettaa rikoksista epäillyn lapsen rikosprosessin joutuisuuden kannalta etusijalle verrattuna lapseen, joka on joutunut rikoksen uhriksi.

Tutkielman tutkimuskysymykset ovat (1) miten lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittelyn kestoa säännellään, (2) miksi lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittelyä ei ole säädetty kiireelliseksi, (3) kuinka kauan rikosprosessi on kestänyt esimerkkitapauksissa ja (4) millaisia kestoa selittäviä tekijöitä esimerkkitapauksissa esiintyy. Aineistona hyödynnetään voimassa olevaa sääntelyä, aiempaa lakialoitetta sekä esimerkkitapauksia. Esimerkkitapausaineisto koostuu kymmenestä oikeustapauksesta, joissa on kyse lapseen kohdistuneesta pahoinpitelystä. Analyysimenetelminä käytetään lainoppia, deskriptiivistä analyysia, kvantifiointia ja sisällönanalyysi (teemoittelu).

Päätulokset tutkimuskysymyksittäin ovat: Rikosprosessin kestosta ei ole olemassa omaa sääntelyä lapsiasianomistajien tarpeisiin (1). Aiemmassa lakiehdotuksessa oli ongelmia, mutta peruste lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittelyn säätämiseksi kiireelliseksi on olemassa (2). Rikosprosessin kestoissa oli runsaasti vaihtelua esimerkkitapauksissa (3). Tapauksista tunnistetut kestoa selittävät tekijät eivät selitä esimerkkitapausten käsittelyn venymistä (4).

Nykyistä sääntelyä voidaan kritisoida siitä, ettei siinä huomioida riittävästi lapsen etua eikä kansainvälisten velvoitteiden vaatimuksia. Tutkielman johtopäätöksenä on, että lapsiin kohdistuneiden rikosten käsittely tulisi säätää kiireelliseksi. Tutkielman lopuksi esitetään esimerkit siitä, miten sääntely konkreettisesti voitaisiin järjestää. Pelkkä sääntelyn uudistaminen ei yksin riitä, vaan lisäksi tarvitaan viranomaisten resurssien tehokasta käyttöä ja ennaltaehkäiseviä toimia ennen rikosprosessin käynnistymistä.